Jos jostakin syystä menettäisin ajantajuni niin tietäisin ainakin aina milloin on perjantai ja kello 18. Silloin alakertaa asuva mies siivoaa ja se asia on varma kuin kuun kierto. Kuulen miten hän imuroi kotinsa, imuroi vielä rapunkin meidän kerroksessa, hinkaa puulattiaa selvästi ilman suuttimen harjaa niin että takahampaitani vihloo. Sen jälkeen hän laittaa musiikin kovalle - hyvää musiikkia soittaakin! - ja tupakka haisee normaaliakin voimakkaammin.
On lohdullista ja turvallista tietää että talossa asuu aivan tavallisia ihmisiä...ihmisiä, jotka siivoavat perjantaisin kello kuusi, kolistelevat kodissaan kuten mekin ja joiden ovelle voi mennä jos tulee hätä ja paniikki. Se on aika hyvä juttu, se.
On lohdullista ja turvallista tietää että talossa asuu aivan tavallisia ihmisiä...ihmisiä, jotka siivoavat perjantaisin kello kuusi, kolistelevat kodissaan kuten mekin ja joiden ovelle voi mennä jos tulee hätä ja paniikki. Se on aika hyvä juttu, se.
6 kommenttia:
Totta, Mä muistan kun aiemmassa asunnossani naapurina eli mies, joka aina viikonloppuisin kuunteli Olavi Virran Täysikuun täysillä. Siitä tuli myös lohdullinen olo. Tiesi ettei ole yksin vaikka silloin vielä asuinkin yksin.
Täälläkin, vaikka omassa talossa asummekin, on naapureita. On tärkeää tietää, että ovat. Joskus on hädän hetkellä jouduttu juoksemaan apua pyytämäänkin, turvallinen tunne. Isossa talossa se tunne vielä varmasti korostuu, kun kuulee toisten äänet. Me asuttiin kerran niin syrjässä metsän ja peltojen keskellä, että kenestäkään toisesta ei näkynyt edes valonpilkahdustakaan. Muistan, että joskus illalla, kun mies oli vielä töissä, oli aika kammottavaa olla siellä yksin. Yleensä en pelännyt, mutta joskus se yllätti. Ovi oli kyllä aina lukossa. Mutta ehkä eniten pelkäsin kuitenkin karhuja töihin lähtiessä aamulla, kipitin kovaa autolle, ettei karhu hyökkää kimppuun. Siellä metsässä kun asusteli karhu. No eipä se ollut minusta kiinnostunut.
Totta maar.
Nyt en tietäisi pelkkää ympäristöäni kuuntelemalla päivistä mitään. Jaa, ehkä sunnuntai hahmottuisi, sillä sauvakävelijöitä lampsii silloin tietä pitkin. Ja lauantain saattaisi haistaa savusta, koska moni lämmittää silloin saunaa.
Entisessä talossa perjantain tiesi varmasti siitä, että alakerran marokkolainen kutsui koko marokon kylään. Tai siltä se ainakin kuullosti. Ja seuraavan päivän tunnisti yhtä varmasti siitä, että hän tuli "lainaamaan" folioo.
Välillä nämä napatanssivesipiippujuhlat koetteli hermoja, mutta nyt niitä on melkein ikävä. (sama mies on muuten töissä nykyisen talomme nurkalla olevassa pizzeriassa, hassu sattuma)
En muuten voisi asua ilman naapureita morjesti ne tai ei. On tosiaan lohdullista kun ihmisiä lähistöllä. Ja täällä meillä on yksi naapurin setä, joka talsii raittia koko ajan eestaas, joka päivä. Jotain olisi pielessä, jollei ukkoa näkyisi.
Rutiinit kyllä huomaa. Töihin mennessäni kohtaan tietyt koiranulkoiluttajat lähestulkoon samassa tienmutkassa samaan aikaan joka aamu. Kyllä se tiettyä turvallisuutta luo :) Heti ihmettelee jos ei heitä näy.
Kotini, jonka ostin pari vuotta sitten oli ollut sitä ennen pari vuotta tyhjillään (omistaja oli vanhainkodissa ja oletti palaavansa vielä kotiin, mutta menehtyi..) No kuitenkin, kun pahoittelin meidän aiheuttamaa meteliä alakerran naapurillemme, hän vain sanoi, että on ihanaa, kun meiltä kuuluu elämisen ääniä. Olo on kuulemma turvallisempi. Ihanaa, että meidän mökämme tuottaa turvallisuuden tunteen jollekin, vaikka varmaan heidänkin hampaitaan joskus vihloo..
Marguetta: oi, Täysikuu! Tässä talossa se olen minä joka tuota kuuntelee.
Himalainen: Tämä meidän talo ei oikeastaan ole kerrostalo vaikka siinä onkin kerroksia ja siinä asuu kolme eri taloutta. Alunperin talo on kuulunut yhdelle ja samalla perheelle. Oi voi niitä aikoja!
Nuo kaksi muuta ovat vanhoja miehiä ja oikein mukavia.
Liivia: Sunnuntai ja sauvat;-)
Just noi tuollaiset säännölliset talsijat ovat hyviä olemassa. Yllättävän paljon samoja ihmisiä minäkin näen kun käyn vaikka ruokakaupassa.
Papi;...koiranulkoiluttajat puhuvat juuri tuosta!
Katilein: tuota meillekin sanottiin Hollannissa kun muutimme. Sitten alakerran vanha mummu kuoli, ja uudet asukkaat eivät enää kiitelleet meitä olemassaolostamme...
Lähetä kommentti