Valtaako teidätkin joskus sellainen voimattomaksi tekevä tyhmyyden tunne?
Minulle sen aiheuttavat etenkin erilaiset tekniset laitteet. Myös käyttöohjeet saavat minut usein toivottomuuden tilaan. Erityisen ärsyttävää se on siksi, etten ajattele kovin hyvää ihmisistä, jotka seisovat tumput suorina "emmä osaa enkä voi ikinä oppia" -selityksen turvin.
Tänä aamuna heti miehen ja lasten lähdettyä meiltä meni sähköt poikki. Pesukone, astianpesukone ja pari pientä konetta päällä samaan aikaan oli liikaa. Tilanne ei ole uusi, mutta minä en ole vielä joutunut sitä selvittämään. Tämä on meillä näitä "mies on ne aina hoitanut" -asioita.
Tiedän kuitenkin miten pitää toimia:
Menen alakertaan koputtamaan vanhan miehen ovea. Koputan aikani mutta hän ei tule. Uskon hänen olevan hereillä, sillä radio pauhaa kovalla. Sitten hän avaa, pesäpallomaila kädessä kuten aina. Muistatteko Amélie -elokuvasta sen vanhan taiteilijan? Tämä naapuri on aivan saman näköinen. Karvahattua myöten. Ja taitelija hänkin. Tehnyt uran kuuluisassa sarjakuvatalossa täällä Brysselissä ja nyt jatkaa öljyväritöillä kotonaan. Rapussa on jatkuva, vaihtuva näyttely ja tinnerin haju sekoittuu maalinlemuun.
Menemme yhdessä hänen kellariinsa. Talo on ollut muinoin vain yhden perheen talo, kuten nämä niin usein ovat pruukanneet olla. Kellarissa on koko siis talon sähkötaulut, meidänkin. Katselemme aikamme taulua molemmat yhtä ihmeissämme. Paljon on nappeja ja nappuloita, vipuja ja kytkimiä. Jos tuosta vääntäisi, mitähän tapahtuisi...? Pesäpallomaila on jätetty yläkertaan kun tulija olikin oikealla asialla. Asiasta tuntuu tulevan pitkä, kun kumpikaan ei tiedä mitä tehdä. Soitan miehelle, joka on käynyt saman homman hoitamassa lukuisia kertoja. Saan ohjeeksi kääntää yhdestä tietystä nappulasta. Käännän, ja menen yläkertaan katsomaan tuliko sähkö kotiin asti. Rapuissa vastaani tulee toinen naapuri, joka ihmettelee yht’äkkistä pimentymistä.
Error.
Palaan kellariin, laitan nappulan lähtöasentoon ja kokeilen toista. Palaan kotiin katsomaan toimenpiteen vaikutusta. Ei mitään. Kolmas kerta kellariin. Taiteilija on keksinyt vielä yhden kytkimen. Hän uskoo sen tuovan avun "kun se on niin suurikin". Hän sanoo ottavansa kaiken vastuun ja kääntää kytkimestä. Asuntomme sähkömittari alkaa pyöriä seinällä. Fiat lux. Onnistuimme. Huraa, naapuriapu!
***
Olen miettinyt usein niitä kaikkia asioita jotka tulisivat minun hoidettavakseni jos mieheni tuosta kuolisi tai muuten minut jättäisi. Ja voihan tuo olla vaikka työmatkalla. Saattaisi olla fiksua tutustua edes perusasioihin. Ei näissä nyt sentään painovoiman keksimisestä ole kyse.
***
Takapihalla vedellään vihreitä viivoja ja tuijotellaan papereita. En tajua siitäkään yhtään mitään.
Jään seuraamaan. Aina voi oppia.
Minulle sen aiheuttavat etenkin erilaiset tekniset laitteet. Myös käyttöohjeet saavat minut usein toivottomuuden tilaan. Erityisen ärsyttävää se on siksi, etten ajattele kovin hyvää ihmisistä, jotka seisovat tumput suorina "emmä osaa enkä voi ikinä oppia" -selityksen turvin.
Tänä aamuna heti miehen ja lasten lähdettyä meiltä meni sähköt poikki. Pesukone, astianpesukone ja pari pientä konetta päällä samaan aikaan oli liikaa. Tilanne ei ole uusi, mutta minä en ole vielä joutunut sitä selvittämään. Tämä on meillä näitä "mies on ne aina hoitanut" -asioita.
Tiedän kuitenkin miten pitää toimia:
Menen alakertaan koputtamaan vanhan miehen ovea. Koputan aikani mutta hän ei tule. Uskon hänen olevan hereillä, sillä radio pauhaa kovalla. Sitten hän avaa, pesäpallomaila kädessä kuten aina. Muistatteko Amélie -elokuvasta sen vanhan taiteilijan? Tämä naapuri on aivan saman näköinen. Karvahattua myöten. Ja taitelija hänkin. Tehnyt uran kuuluisassa sarjakuvatalossa täällä Brysselissä ja nyt jatkaa öljyväritöillä kotonaan. Rapussa on jatkuva, vaihtuva näyttely ja tinnerin haju sekoittuu maalinlemuun.
Menemme yhdessä hänen kellariinsa. Talo on ollut muinoin vain yhden perheen talo, kuten nämä niin usein ovat pruukanneet olla. Kellarissa on koko siis talon sähkötaulut, meidänkin. Katselemme aikamme taulua molemmat yhtä ihmeissämme. Paljon on nappeja ja nappuloita, vipuja ja kytkimiä. Jos tuosta vääntäisi, mitähän tapahtuisi...? Pesäpallomaila on jätetty yläkertaan kun tulija olikin oikealla asialla. Asiasta tuntuu tulevan pitkä, kun kumpikaan ei tiedä mitä tehdä. Soitan miehelle, joka on käynyt saman homman hoitamassa lukuisia kertoja. Saan ohjeeksi kääntää yhdestä tietystä nappulasta. Käännän, ja menen yläkertaan katsomaan tuliko sähkö kotiin asti. Rapuissa vastaani tulee toinen naapuri, joka ihmettelee yht’äkkistä pimentymistä.
Error.
Palaan kellariin, laitan nappulan lähtöasentoon ja kokeilen toista. Palaan kotiin katsomaan toimenpiteen vaikutusta. Ei mitään. Kolmas kerta kellariin. Taiteilija on keksinyt vielä yhden kytkimen. Hän uskoo sen tuovan avun "kun se on niin suurikin". Hän sanoo ottavansa kaiken vastuun ja kääntää kytkimestä. Asuntomme sähkömittari alkaa pyöriä seinällä. Fiat lux. Onnistuimme. Huraa, naapuriapu!
***
Olen miettinyt usein niitä kaikkia asioita jotka tulisivat minun hoidettavakseni jos mieheni tuosta kuolisi tai muuten minut jättäisi. Ja voihan tuo olla vaikka työmatkalla. Saattaisi olla fiksua tutustua edes perusasioihin. Ei näissä nyt sentään painovoiman keksimisestä ole kyse.
***
Takapihalla vedellään vihreitä viivoja ja tuijotellaan papereita. En tajua siitäkään yhtään mitään.
Jään seuraamaan. Aina voi oppia.
29 kommenttia:
tuttu tunne! mutta aina voi oppia. jos vain on kärsivällisyyttä.. tekniset vempaimet on tehty käsittääkseni ihmisten elämää helpottamaan. silti välillä tuntuu että esim. tietokone temppuilee ihan vain kiusatakseen ja menen ihan apinanraivoon sen kanssa.
ikäänkuin konetta uhkailemalla saisin sen toimimaan..
huippu naapuri teillä! ja kutkuttava tarina;)
Jos joskus teet sen elokuvan, saat paljon materiaalia ihmisistä ympärilläsi ja omasta elämästäsi. Tai kirjan! Joo, kirjoita kirja. Minä ostan ainakin. Omistuskirjoituksella ;)
Sähkösäätäminen kuulostaa NIIN tutulta! Otan osaa. Meillä on vähän alle satavuotias talo ja sähkö vähän uudempaa perua. Asunnossa on kaksi pääsulaketta, oikea ja vasen puoli; pihan puoli ja kadun puoli. Pihan puoleiseen sulakkeeseen kuuluvat kylpyhuone ja keittiö. Olemme oppineet, että pihan puolen sulake kestää pesukoneen lisäksi vain yhden pienen sähkölaitteen (käytännössä vain valot ja kännykän laturi) päällä samaan aikaan. Siis mikraaaltouuni, hiustenkuivaaja tai imuri eivät voi olla päällä majesteettisen pesukoneen kanssa. Meillä on sähkötaulun vieressä valmiina aina taskulamppu, että sulakkeiden kanssa ei tarvitse puuhata kynttilän kanssa.
Amelie on lempileffani! Naapurinne kuulostaa mukavan fiktiiviseltä. :-)
Outi: ja näissä yksinkertaisissa jutuissa (kuten tämä tämänpäiväinen) ei tarvita edes kärsivällisyyttä! Olen vaan "sysännyt" tuon jutun jotenkin miehelle...mene sinä miehenä sinne koputtamaan...
Peanut: Kirja, niin...kustantajat, haloo!;-)
Linnea: Mua niin harmittaa kun TIEDÄN myös tasan mitä noi kestää mutta unohdan, en huomaa.
Tunsin itse olevani aika fiktiivinen hahmo myös...miesten ruudulliset fanellipyjamanhousut, nypyyntynyt villatakki ja miehen aamutossut. Mutta ei se mitään. Naapurilla oli sama asustus - paitsi tietysti omat aamutossunsa ja se karvalakki. Kyllä. Hänen kotonaan oli suunnilleen yhtä lämmin kuin kadulla tällä hetkellä.
Hih...
Mä olen omakotitalon omistajana ja muusikon vaimona joutunut opettelemaan kaiken.Ainoa mitä en edes aio opetella on nurmikon leikkuu.Se saa kasvaa 3kin viikkoa rauhassa kun mies on kiertueella.
Ja öljypannun kanssa (joka pian muuttuu maalämpöpumpuksi)esitän avutonta kun mies on paikalla...Olen salaa kuitenkin sitä säädellyt kun mies on ollut poissa.
Ihana muuten tuo kuvailu siitä alakerran herrasta...ihan tuli elävänä eteeni...
Meilläkin on tämä "mies hoitaa" -ongelma... Onneksi on kännykät, mies on erinäisiä kertoja kaukosäätänyt kaikenlaisia juttuja Suomen toiselta puolelta. Sitten kun kyllästyy riittävästi vastailemaan, kirjoittaa ohjeet lapulle... Joten suosittelen, että keräät listan kaikista niistä asioista, joita omaan mieleesi tulee, laitat listan miehen eteen ja pyydät kauniisti toimintaohjeet kirjallisina. On ainakin sitten yksi apu, jos tilanne tulee eteen.
Makin olen aika kasi tietyissa asioissa, erityisesti auton kanssa. Tankata osaan, ja pesta tuulilasin ja lisata vetta jaahdyttajaan & pissapoikaan. Thats it. Olin todella ylpea kun kerran vaihdoin itse tuulilasin pyyhkijan :D!
Mielenkiintoisen kuuloinen naapurinseta. Naen teidat mielessani aamutossuissa ja yopuvunhousuissa :)
Aurinko ja kuu: salaasäätely on minunkin heiniäni.Silloin kun osaan.
Pelagia: Niin, kyse ei ollenkaan olekaan siitä ettei mies haluaisi kertoa miten toimitaan tai että haluaisi omia juttuja itselleen. Nämä ovat vaan menneet jotenkin...automaatisesti niin, että minä olen luistellut tietyistä jutuista kokonaan.
Kuten kyllä hänkin, myönnetään, toisista jutuista.
Maamaa; auton olen tankannut ja tiedän että osaan (vaikken siis ole ajanut kai 10 vuoteen). Ja joku sulanvaihto...olen VARMA että osaisin jos vaan yrittäisin. Autoasiat ovat jääneet suosiolla miehelle kun hän kerran ajaakin. Perustelen mielessäni sillä, eikä mun muuten tarvi perustellakaan.
Joo, olimme kuin kaksi marjaa naapurin kanssa! On se kiva tietää että siellä on joku elävä ihminen. Pesäpallomailalla suojelee koko taloa rosvoja vastaan;-)!
Muistan joskus kotona kun oli mennyt sähköt ja vika olikin sulaketaulussa. Sitä aina ihmettelin että miten voi tietää onko se sulake palanut vai ei... Heh maatalon tyttö tietää miten laitteet toimii. NOT
Nykyisessä kodissamme homma hoituu yhdestä katkaisimesta, ja näkee heti mikä sulake (tai varmistin kuten niitä täällä kutsutaan) on 'palanut'.
Hih, loistokirjoitus! Voi, minulle tulee tuo "en osaa, voi apua, minä pieni maan matonen-olo" monissa pankki- ja veroasioissa. Huh, sitä tuskan hien määrää, kun olen viime päivinä yrittänyt kirjoittaa kauppakirjaa; olemme myymässä Suomen asuntoamme. Ostaja-parkakin joutuu korjaamaan minun jälkiäni, kun sekoilen velattomissa myntihinnoissa, velkaosuuksissa ynnä muissa. Veroilmoituksen täyttäminen vaatii vähintään pullon shampanjaa pohjaksi... Onneksi mies sentään ymmärtää näistä asioista enemmän. Sinustahan kuoriutuu vielä loisto-sähköasentaja!
Eka kommentti täällä, vaikka olen lukenut mukavia kirjoituksiasi jo jonkin aikaa. - Hehheh, loistava (tosielämän) tarina ja hyvät johtopäätökset. Ja kuvasi (ulalla olevan näköisestä) miehestä vihreine viivoineen on lievästi sanottuna hykerryttävä.
No, meillä minä hoidan kaiken. On vaan osattava. Ja tähän mennessä olen osannut tai sitten oppinut.
Tuttua ;-) Meillä mies hoitaa nuo tekniset vempaimet, olisin aika pulassa ilman häntä.
Tietokonetta kyllä kokeilen itse, en osaa, mutta en halua luovuttaakaan, pakkohan tässä on itsekin vain oppia. Ja töissä on noita kopiokoneita, printtereitä, fakseja, rekistereitä, systeemeitä joka paikassa erilaisia. Ei aina halua pyytää jotain muuta apuun, hammasta purren ja kiroillen sitä niiden kanssa tappelee... Tuntuu, että tulee koko ajan valtavasti uutta, jota pitää oppia ja hallita. Oon parin viime viikon aikana joutunut opetteleen uusia tietokonerekisterisysteemeitätaijotain sellaista... meinaa vähän ahdistaa ;-)tänään viimeksi yhden sellaisen kanssa tapellut, kun ei toimi.
Mutta sinun tarina oli mukava, voin melkein nähdä tämän tarinan flanellin ja kaikki :)Ostan myös heti kirjasi, kun se tulee...
Kuulostaa niin romanttiselta teidän naapurusto...
Olen huomannut ihan saman asian itsessäni. Kun asuin yksin, pystyin aivan hyvin huolehtimaan kaikista asioista. Mutta nyt huomaan monesti olevani niin kovin avuton ja osaamaton. Jotenkin sitä on niin helppo jättää tietyt asiat miehen huolehdittavaksi, koska hän osaa ne kuitenkin paremmin ;)
Paevi: siis meillähän on omassakin asunnossa sähkötaulu sulakkeineen mutta pääkatkaisin (ja kuusi muuta....) ovat siellä naapurin asunnossa olevassa kellarissa. Pääkatkaisija heittää kaiken pois päältä kun tulee liikaa kuormitusta. Sulakkeita emme ole kertaakaan joutuneet vaihtamaan..öötota...ei tää niin helppoo oo.
Margarita: paperiasiat..niin. Alussa kun asuimme Ranskassa mies hoiti ne automaattisesti "kun osasi paremmin kieltä". Se oli ihan oikeakin syy, mutta sitten muutimme Hollantiin, missä tämä perustelu ei enää ollut voimassa...mutta jatkoimme samalla linjalla, ja se linja näyttää jatkuvan täälläkin.
Tuija: tervetuloa!
Nyt tuolla pihalla on kaksi ulallaolevaa. Lisää viivoja ja kaikki puut kaadettu.
Sari: asenteesi on oikea. On osattava. Olisi osattava. Uskon että monet jutut perheissä menevät jostakin ihmeen syystä (ei edes mitään erillistä sopimusta!) tietyllä tavalla (minä hoidan tuon, sinä tämän tai yksi hoitaa kaikki jne.) eivätkä nuo asetelmat kai helposti muutu ellei tapahdu jotakin suurempaa mullistusta.
Himalainen: en minäkään tykkää yhtään jos joudun koko ajan pyytämään apua. Useinmiten en edes voi pyytää. Ei täällä ketään ole;-)
Suuri flanelliromaani on vielä ajatustasolla, vaikka etukäteistilauksia on jo kolme;-)
Jutta; minkään mittarin mukaan ei voisi sanoa että mieheni vääntäisi tuota alakerran vipua paremmin kuin minä..ihan vaan olen ujuttanut sen hänelle kun...? Niin, miksi?
Voisi olla kuin omasta kynästä. Näin meilläkin kun mies lähtee matkatöihin. Eikun puhelin kädessä kaikenmoisten laitteiden kimppuun. Käsittämättömintä on kuitenkin, miten miehet osaavat neuvoa kyseisten laitteiden käyttöä, aivan kuin seisoivat juuri sillä hetkellä niiden edessä. Miten kukaan voikaan muistaa miljoonien pikku vipujen sijainnin lähes 100%:sesti. :)
Joo Violet - kyllä kirja ehdottmasti...semmoinen short story (novelli viroksi kai se sit suomeksi jotain sama?)
Terkkuja "karvahattu taitelijalle" pesäpallomaila on hyvää varuste rosvoja vastaan :)
Joopa joo, suurempaa mullistusta onkin luvassa, sano mun sanoneeni.
Elämä on oppimista. Minä olen meidän perheessä se, joka joutuu selvittelemään miksei dvd näy tai vastaavaa...mutta en ole silti mikään tekniikan ihmelapsi. Pidän haasteista ja luen käyttöohjeet. (Tosin ymmärrän kyllä ettei teidän sähkötaulussa mitään käyttöohjeita ollutkaan...)
Ihanaa! Vaihtuva taidenäyttely! Voi että!!! Ja naapurin setä pesäpallomailan kanssa. Kuulostaa aika koomiselta...
Ikinä ei oppi elämästä lopu. Nyt olen sellaisessa työpaikassa, josta olen oppinut naurettavia käytännön asioita...nyt vasta minulla on joku järki niissä...
Vietin nelisen vuotta yksinhuoltajanelämää kolmen pienen lapsen kanssa ennen tätä nykyistä onnentilaa.(Ei se yksinhuoltajuuskaan kamalaa ollut)
Silloin tajusin odottamatta osaavani kaikenlaista. Tuli oikein vahva olo odottamattomista onnistumisista. Tosin, lasipurkkeja en saanut silloinkaan auki, en millään vippaskonstilla. Naapurin mies tempaisi punajuuripurkin auki tosta vaan.
Nykyinen puoliso oli hyvin vaikutunut kun avasin tukkeutuneen lavuaarinpoistovesiputken(sille on joku oikeakin nimi mutten muista), ja poistin tukkeen (kudinpuikolla).
Aika hassua kyllä että olen jotenkin vaan taas jämähtänyt rooliin ja annan miehen esim vaihtaa palaneet lamput. Huvittavaa.
Mä olen juuri niitä "en opi, en osaa"-tyyppejä, et kestäis mua tilanteessa:)Eli välttelen viimeiseen asti oppimasta mitään mikä liittyy laitteisiin tai nappuloihin tai mihinkään "uudenaikaiseen". "Niin nainen", suhisi kerran eräs ystävänikin tuohtuneena, mulle siis kun en osannut kännykkääni edes käyttää. Enkä osaa kunnolla vieläkään.
Naapurinne on tosiaan huippu! Aihetta löytyisi kirjaan tosiaan!
Puhuvatko ne siellä naapurin pihalla edelleen venäjää?
Ja en tiedä nappuloista ja kytkimistä minäkään mitään! Olen sen verran laiska, että jos kerran perheessä on yksi sähködiplomi-insinööri niin hoitakoot hän alansa hommat - minä puolestani parsin ja sisustan! Täällä on monta mittaria mitä seurata: sähkö, kaasu ja vesi. Enkä ole vaivautunut tutustumaan yhteenkään, vaikka kaikki ostetaan jotenkin etukäteen, ööö, kotiapulainen onneksi osaa jos mies on matkoilla jonkin loppuessa! Olen minäkin miettinyt tätä pitäisjuttua, mutta kun ei vaan kiinnosta.
Viela sen verran etta miehekkeen aiti on heilla se joka hoitaa kaikki hommat, suurin piirtein reikien poraamisesta kiviseinaan lahtien, MUTTA joskus jalki onkin sitten semmoista etta heikkopaisempaa huimaa. Jokin aika sitten heidan uusi TVnsa ei toiminut kunnolla appiukko heilutteli johtoja kun anoppi ei ollut paikalla, mina vieressa katsoin kauhuissani etta 'ala hyva mies noi heiluttele sita pistorasiaa, etko nae etta se rapsii koko ajan pienia sahkoiskuja!' johon appi tuumas etta 'joo anoppi taisikin sanoa etta pistorasia on kiinnitettava uudelleen'...
Hatunnoston paikka kylla siina etta anoppi jaksaa vakertaa esim tietokoneensa kanssa hermostumatta ja saa yleensa ohjelman kuin ohjelman toimimaan. Multa yleensa menee hermot, ja aika nopeasti.
Itse olen niin perusutelias luonne, että kaikki alkaa kiinnostaa. Esim. jos poikaystävä värkkää jotain autonsa moottroin kanssa, joka noin periaatteessa ei kiinnosta, menen kuitenkin kohta kurkkimaan ja kyselemään. Ja usein tulee myös sellainen "minä itte" -olo, ja (itselle) pitää näyttää, että kyllähän minä nyt kaiken maailman laitteet haltsaan. Pakkokin on ollut oppia kaikkea, kun on asunut yksin ulkomailla.
Tuo "emmä osaa" -tunne tulee lähinnä sellaisten asioiden kanssa, joista en yksinkertaisesti pidä ja en siksi katso tarpeelliseksi opetella kunnolla. Kun on parempaakin tekemistä... Laiskuutta siis pääosin. Vaikka lomakkeiden täyttäminen on oikeasti minulle vaikeaa. Luulen, että ajattelen niiden yksinkertaisia kysymyksiä liian eksistentiaalisella tavalla ja teen niistä monimutkaisia.
Hieno naapuri tosiaan, ihan näen sen Amelien vanhan sedän mielessäni!
Samat sanat, voin kuvitella naapurinne mailan kanssa ovenpieleen. Ja tuo "avuttomuus" on niin tuttua minullekin: Käsittämättömiä seikkoja ovat mm. kaikki autoihin liittyvä, veroilmoitus ja -kortit, lampunvaihdot, koneiden korjaukset ja jopa tuhkaimurin käyttö.
"Mitä et jaksa tehdä itse, teetä se miehellä" ;D
P.S. Loppukaneettiin vielä lisäys, että pitää muistaa kannustus: "...kun olet niin taitava ja vahvakin!"
Johanna: tuo pätee munkin mieheeni. Muistaa tarkalleen missä mikin nappi on. Nytkin se mulle puhelimessa selosti kyllä oikean katkaisimen, mutta tajusin väärin ja siksi katkaisin toiselta naapurilta kaikki sähköt!
Marika: joo, novellit ovatkin varmaan ainoita mitä minun hermoillani kirjoitettaisiin....
Sari: onko näin..? Toivottavasti ei mitään sellaista minkä yli ei pääse. Ehkä kuulemme lisää(?).
Punamulta: ymmärrän että vanha hontelo mies pelkää tällaisessa kaupungissa, missä asuntomurrot ovat yleisiä. Tosin ei tämä ole niitä taloja joihin ensinnä kannattaisi tulla jos jotakin arvokasta haluaisi...Mutta on se liikuttaavaa miten hän on sen mailan kanssa ja miten kadun puoleiseen ikkunaan on pannut ison lelukoiran (Husky) kuin pelotteeksi;-)
Liivia: Siksi mua se asenne ärsyttääkin kun olen ITSE justiin sellanen;-) Mähän nostan heti kädet ilmaan vaikka se on juuri se reaktio mitä muissa halveksin...
Vilijonkka: joo kuule, venäjää on vielä milloin sitten ei ole puolaa.
Kun olin koululla niin sillä aikaa oli tehty taas vaikka mitä. kohta tämä talo vajoaa kuoppaan, olen varma.
Paevi: olipa esimerkki...mun appivanhemmista kumpikaan ei osaa mitään mutta onhan heillä 5 lasta...
Colibridreams: toi "en yksinkertaisesti pidä ja en siksi katso tarpeelliseksi opetella kunnolla. Kun on parempaakin tekemistä... Laiskuutta siis pääosin" pätee minuunkin aika pitkälle.
Vaahteramäen lapset: meillä on pitkään ollut yhteisenä vitsinä tämä "kun se käy sinulta niin hienosti/nopeasti/hyvin" -juttu.
Ei se oikein enää toimi kuin vitsinä, myönnän.
Opiskeluaikaisessa kimppa-asunnossa oli 6A sulakkeet. Mulle naurettiin rautakaupassa kun menin ostamaan niitä. Ja tosiaan, jos oli valo vessassa, niin vedenkeitintä ei voinut käyttää.
Noita työjakautumisia usein mietin ja ihmettelen. Kun en kyllä millään oikeasti osaa ajatella että naiset olisivat jotenkin luonnostaan surkeita ymmärtämään miten jokin asia toimii. Kai se on vain niin helppo toimia odotusten ja roolien mukaisesti. Sitäpaitsi olen ollut huomaavinani, että miehet haluavat päteä hoitamalla tuollaisia arkipäivän juttuja, kun ei enää ole niitä lohikäärmeitäkään seivästettäväksi oman prinsessan edestä.
Meillä minä olin jo lapsuusperheessä aina se joka selvitti ja teki. (Tosin, eipä ollut veljiä.) Kun menin opiskelemaan tekn. korkeakouluun, niin sitten vasta sainkin kaikki hommat osalleni, vaikka opiskelin arkkitehtuuria enkä mitään insinööriyttä! Ja taannoinkin kun siskoni tarvitsi reikiä seinään, niin olisin lainannut sille poraa mutta se halusi että teen reiätkin, ja sanoi ettei se mitään poraa käytä "koska mä olen tyttö". Hmm. Niin minäkin luulin olevani...
Olen sen verran kyllä luonnostaan laiska, että jos nyt olisi joku siippa samassa talossa, niin voisihan sitä heittäytyä tekemättömäksi aina välillä... (Minä ottaisin vaikka palvelusväkeä, jos olisi rahaa!) Mutta kun ei ole, niin kaikki tehdään ja opetellaan. Taannoin hankittiin siskojen kanssa vanha mummonmökkikin, jonka kunnostuksesta minä pääosin vastaan. Ja siis teen. Rakennan myös lisärakennukset kuten uuden huussin ja saunan, ihan itse.
Mutta sen olen huomannut, että miehet ei oikein tällaisesta tykkää, ne haluavat sellaisen pikku orvokin joka ei tiedä mitenpäin vasara kuluu... joka seisoo vieressä kannustamassa "kun olet niin vahva ja taitava", kuten täällä jo mainittiinkin.
(Pitää vielä mainita, että ulospäin se "ja nyt mennään kaivamaan perustuksia" ei minusta näy, kuljen aina hameessa ja korkokengissä ja kynnet punaiseksi lakattuina... näytän siis juuri siltä että en taatusti ymmärrä mistään mitään!)
Toisinaan valtaa, mutta olen hyvä teeskentelemään, että kaikki on hyvin. ;D Ei vainenkaan. Minä yritän olla mahdollisimman perillä elämääni liittyvistä asioista, mutta nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, taloon liittyvä tekniikka on jäänyt minulle vieläkin aika vieraaksi. En tosin tiedä, onko mieskään kaikesta vielä perillä, vaikka hän hankki talotekniikan ja huolehti asennuttamisesta. Olisi meillä molemmilla aika monta käyttöohjetta vielä lukematta. :)
Lähetä kommentti