Lukekaahan (kuvaa klikkaamalla suuremmaksi) tuo yläkuvan mielipidekirjoitus. Lukekaa, ja miettikää onko mikään oikeastaan muuttunut. Mielipide on julkaistu Aamulehdessä 29.8.1967.
Katsokaa sitten kansalaistaidon koetta. Tein sen toisella luokalla seitsemänkymmentäluvun puolivälissä. Opetetaanko lapsille enää tuollaista? (Uskaltaako kukaan edes mennä naapuriltaan suolaa lainaamaan...?)
Liki 42 vuotta vanha Aamulehti on etusivusta takasivuun kiinnostavaa luettavaa. Pikkuilmoitukset ja tuttujen liikkeiden mainokset ovat parasta antia. Kiitos isälle ja äidille että ovat säästäneet syntymäpäiväni lehden.
Katsokaa sitten kansalaistaidon koetta. Tein sen toisella luokalla seitsemänkymmentäluvun puolivälissä. Opetetaanko lapsille enää tuollaista? (Uskaltaako kukaan edes mennä naapuriltaan suolaa lainaamaan...?)
Liki 42 vuotta vanha Aamulehti on etusivusta takasivuun kiinnostavaa luettavaa. Pikkuilmoitukset ja tuttujen liikkeiden mainokset ovat parasta antia. Kiitos isälle ja äidille että ovat säästäneet syntymäpäiväni lehden.
29 kommenttia:
Kyllä hyviä käytöstapoja opetetaan edelleen koulussa, mutta ei varmaan tuolla tavalla kokeessa kuulustella. Pöytätapojen opettaminen on monissa kodeissa aika hataraa. Lapset eivät osaa perunaa kuoria saati käyttää haarukkaa ja veistä. Anteeksi pyytäminen myös sellainen asia, joka on lapsilla hukassa. Sanotaan vain 'sori' toisesta suupielestä eikä mietitä oikeasti, mitä oma ikävä temppu on toiselle aiheuttanut. Lapset kuvittelevat välillä, että jos juttu oli 'vahinko', sitä ei tarvitse sen kummemmin pyytää anteeksi. Anteeksi, nyt taisi mennän open paasaamiseksi näin sunnuntaiaamun kunniaksi...
Siis tuossa äsken jäi sanomatta, että koululla on iso vastuu käytöstapojen opettamisessa. Eikä siihen aina saa tukea lasten kodeista.
Minä ihmettelen siksi miksi etsitään vastuunottajaa aina ulkopuolelta. Lopulta kukaan ei enää ota vastuuta mistään. Poikkeuksia on, tietenkin. Kyllä kasvatusvastuu on minun mielestäni yhtälailla koulun/päiväkodin kuin vanhempienkin!
Ja toinen asia johon olen kiinnittänyt huomiota on, se, että lapsilta kyllä vaaditaan kaikenlaista käytöstapoja mutta mihin ne hukkuvat matkalla! Enkä tarkoita teini-ikää. Silloinhan se vähän kuuluu asiaan. Ihmettelen niitä monia keski-ikäistyviä jotka kyllä paasaavat lasten käytöstavoista mutta unohtavat itse pyytää anteeksi ja puhua kohteliaasti.
Minullakin on muuten tallessa syntymäpäiväni lehti!
En etsi vastuunottajaa ulkopuolelta. Opetan asioita mielelläni, kotona ja töissä. Välillä se on tuulimyllyjä vastaan taistelemista, kotona ja töissä. Välillä taas hyvin palkitsevaa.
Olen pahoillani, jos sävyni oli syyllistävä.
Juu-u.Hieno tuo mielipidekirjoitus ja ajatella miten samanlaista...me kun kuvitellaan olevamme nykyään edistyksellisiä näissä asioissa.hah.
Sellaista olen itse huomannut,että kotona lapset käyttäytyvät huonommin kuin koulussa tai kylässä.Häkellyn välillä hyvästä palautteesta jota lapseni saavat.Kotona on kai turvallista kokeilla niitä rajoja,mutta kyllä ne iänikuiset jankkaamiset tuntuvat perille menevän.Voipi myös olla,että liika kuri kotona,saa lapsen haluamaan kokeilla rajojaan sitten ulkomaailmassa.
Lapsille opetetaan kyllä käytöstapoja, mutta ainakin täällä Helsingissä - anteeksi vain - keski-ikäiset naiset näyttävät lapsille tosi huonoa esimerkkiä. Bussissa aletaan rähistä ventovieraille. Kun bussiin tulee äiti kahden pikkulapsen ja kauppakassin kanssa, ei puhettakaan, että annettaisiin istumapaikka. Kauppojen ovista pusketaan ensin, vaikka joku tulisi rattaiden tai kävelykepin kanssa. Bussikuskeille karjutaan naama sinisenä. Joskus todella ihmettelen, mitä näiden rouvien päässä liikkuu. Ainakin täällä meillä päin ne parjatut teinit ovat ainoita, jotka nostavat rattaita, antavat paikkansa ja avaavat ovia. Pahin oli kun pidin vanhukselle ovea auki, niin joku keski-ikäinen rouva heti mylvii selkäni takana että "mitä sä oikein hidastelet siinä ovessa??"
Hienoa tosiaan, että ovat säästäneet!
Oman lapsen kohdalla meinasin säästää, mutta tyydyinkin sitten vaan leikkaamaan pari leikettä. Harmittaa nyt kun katselen näitä sinun.
Koe hymyillyttää.
Äidilläni on tallessa kasiluokan biologiankoe, kyllä ollaan naurettu vedet silmissä vastauksilleni ihmisen lisääntymisestä. Että saatoinkin olla vielä tuolloin niin säkissä!
Matroskin kommenttiin viitaten, samaa huomattu täällä! Tosin kyllä nuorisossakin.
Kun pidän ovea auki seuraavalle, menee siitä noin 20 hengen letka, ja menisi enemmänkin ellen jo punkisi väliin. Kukaan ei tee elettäkään ottaakseen ovea itse vastaan, luulevat vissiin että ystävällinen kansalainen siinä pitelee huvikseen ovea koko päivän auki. Tällä tarkoitan, että ihan noin yksinkertainen peruskohteliaisuus on tuttua enää aniharvalle.
Koulumaailmasta vielä; siellä on nykyään töissä niin paljon aikuisia, jotka eivät itsekään osaa käyttäytyä, että niin ja näin on kaikki käytösesimerkit.
Olen jotenkin ihan väsynyt näiden pulmien kanssa.
Linnea: Minusta tuo koe on jotenkin liikuttava kysymyksineen. Ensinnäkin ihan siksi, että muistan täsmälleen miltä nuo kopiot tuoksuivat ja sen jännityksen, kun opettaja tuli luokkaan lämmin paperinippu kädessä...ja sitten jakoi kysymykset.
Tuo mitä sanot veitsestä ja haarukasta on varmaan totta. Kummallista.
Paasaa vaan. Minua ainakin kiinnostaa.
Miia: Minusta esimerkiksi käytöstapojen opettaminen on ensisijaisesti ehdottomasti kodin tehtävä. Kodin ulkopuolella ne opitut asiat pääsevät käytäntöön (mikä nyt ei tarkoita ettei kodin seinien sisällä tarvitsisi käyttäytyä!) ja saavat vahvistusta. Jos saavat.
Koulu alkaa Suomessa vasta 6-7 -vuotiaana eikä päiväkoti ole mikään pakollinen, joten ajattelen kyllä että ennen tuotakin ikää jo luodaan perusta sille miten "ollaan ihmisiksi".
Totta puhut aikuisten käytöksestä.
Esimerkki, esimerkki. Hyvin tärkeä.
Aurinko ja kuu: nii-i. se oli asia mihin kiinnitin ensinnä huomion: kuin lukisi mitä vain nykypäivän mielipidesivua.
Matroskin: on kieltämättä lannistavaa jos ja kun tuntuu ettei omaa kohteliasta käytöstä huomata, pidetä minään...tai pidetään jopa vähän hullun hommana.
Liivia: mulla on pari herkullista uskonnonkoetta, joissa lasken palturia Jeesuksesta niin että roikaa. En ole nähtävästi lukenut yhtään eikä tunnilta liioin liene mitään jäänyt päähän...
Joo, kansalainen X siinä pitelee ovea kuin palkattu ovimies ja letka menee. Ärsyttävimpiä tuossa tilanteessa ovat aikuiset hihittelevät naiset, jotka sillain "tyttömäisesti" juosta vilahtavat siitä ovesta....
Munki mielestä käytöstapojen opettaminen on ensisijaisesti kotona tapahtuvaa ja alkaa heti kun ymmärrystä riittää. Kiitos ja olehyvä ja anteeksi. Meillä oli iso asia myös "Saanko nousta pöydästä?" yhteisen ruokailun jälkeen (jokainen illallinen).
Kotona opitut tavat on selkärangassa ja niitä on sitten kouluissa, työpaikoilla ja maailmalla viilailtu ja vahvistettu iän myötä.
Yritän olla kaikille ystävällinen ja kohtelias ja auttaa aina jos tilaisuus tulee. Mutta tosiaan pännii sellaiset, jotka ei kiitä tai pitävät itsestään selvänä, että heitä autetaan. Pitäisi sen vanhuksenkin kiittää, kun heille annetaan istuinpaikka, vaikka se olisi kuinka itsestään selvää.
Mä aloitin koulunkäynnin vuonna 82. Noustiin seisomaan oman pulpetin viereen, kun opettaja astui luokkaan. Opettajille pidettiin aina ovea auki, jos saattui samaan aikaan ovelle. Ruokailun jälkeen kiitettiin keittiöhenkilökuntaa, kun vietiin likaiset astiat paikoilleen. Sisätiloissa ei saanut juosta eikä kiljua. Hyvin toimi ja koko ala-aste (n. 600 oppilasta!) osasi ja seurasi sääntöjä.
Välillä tuntuu, että yleiset käytöstavat ovat hukassa riippumatta iästä. Kadulla tullaan vastaan kaksi-kolme rinnakkain eikä väistetä ja nämä ovat nimenomaan keski-ikäisiä. Olen mennyt sitten vain päin jos eivät tajua väistää. Mur.
Voi miten hellyyttävä tuo kansalaistaidon kokeesi. Veti naamaan hymyyn, mutta niin hyvin olet jo tuolloin kirjoittanut :)
Tuosta laskettelusta, olen ihan varma, että taitosi löytyy selkäytimestä kunhan pääset suksille. Kokeile lumilautaa! Se vasta hauskaa on.
Maamaa; noin meidän pojat kyllä muistavat aina kysyä saako nousta jo pöydästä - mutta toisinaan ovat silloin jo nousseet;-)
Joo, kyllä -82 varmaan oli vielä noin. Saisi olla edelleen, muttei taida olla.
Papi; joo, puhu mulle kadulla päin kävelevistä...Hollanti tulee ekana mieleen!Surutta päin ja se joka älähti oli tiukkapipo.
Lumilautaa olen kokeillut silloin n. 20 vuotta sitten. Taisi olla joku itse tehty häkkyrä. Muistona vain se, että tunsin suunnatonta paniikkia siitä että jalat eivät toimineetkaan erikseen vaan olivat kuin paketti. Se sivuasento ei myöskään kovin paljon houkuta...mutta kuka tietää vaikka kokeilisin. Mut nyt voi houkutella kokeilemaan aika helposti vaikka päälleen hyppäämistä.
Jotenkin voisin kuvitella, että tykkäät lumilaudasta, sulla on kehonhallinta ihan varmasti hallussa. Se on vain painonsiirtoa, kokeile, kokeile! Yllyttää tää täält.
Olen samoilla linjoilla mielipidepalstan kirjoittajan kanssa. Kaikki lähtee kotoa ja päiväkoti/koulu voi tukea hyvien tapojen kasvatusta. Jos kotona vanhemmat itse eivät osaa käyttäytyä hyvien tapojen mukaisesti, eivät lapsetkaan siihen koulussa opi. Tosin itse hämmästelin kun kysyin poikani päiväkodinopettajalta opettavatko lapsia kiittämään ruoasta ja vastaus oli: "eipä ole tullut mieleen". Meidän 2,5-vuotiaalta kiitos tulee jo melkein aina automaattisesti, kun 1-vuotiaasta lähtien on hoettu pöydästä noustessa: "mitä sanotaan...?".
Tosi mielenkiintoisia tosiaan vanhat lehdet. Ja onhan se hassua että kautta aikojen on puhuttu "nykyajan huonostikäyttäytyvästä nuorisosta".
Muuten, ei meillä ainakaan enää 80-luvun lopulla ollut tuollaisia kokeita käytöstavoista.
papi; raportoin sitten kokeilinko;-)
Riikka: "eipä ole tullut mieleen", juu..
Tuo koe on siis vuodelta -76.
Linnea! Kommenttini ei liittynyt sinuun!!!
Jaaha, voin minäkin liittyä "kyllä silloin ennen..." -päivittelijöiden joukkoon! ;)
Silloin ennen (siis 1990-luvulla!), kun minä olin peruskoulussa, kyllä silloin vielä noustiin ylös, kun opettaja tuli luokkaan. Opettajasta riippuen vain aamulla tai sitten joka tunnin alussa. Selkäytimeen on jääneet englannin tunneilta myös ne "Good morning children, good moorning Mrs. Marttinen!" -kuorot.
Mutta joo, välillä on tosiaan vaikea uskoa aikuisia ihmisiä katsellessa tai kuunnellessa, että mistä ihmeestä ne lapset hyvien käytöstapojen malleja oppisivat.
En muuten tiedä, miten olen itse oppinut kiittämään ruoasta, koska meillä ei siihen opetettu (edes koulussa). Se vaan on niin automaattista, että nykyäänkin kiitän ruoasta, vaikka useimmiten olen sen itse tehnyt. Mies ihmettelee, että mitäs kiittelet, mutta perustelen "no, sinähän sen olet maksanut".
Toiveita on siis heilläkin, joille ei kaikkia tapoja opeteta suoraan. Hyviä malleja tarttuu jostain, onneksi!
Mites tuo niiaus, vieläkö meinaavat polvet notkahtaa? Minulla meinaan meinaavat. Monta melkein noloa tilannetta kun kätellessä automaatisesti jalat heltyvät.
Kauniit tavat kaunistvat, sen haluaisin lastenikin ymmärtävän.
Toisaalta ei aina vain voi ihastella kuinka asiat olivat niin ihmeen ihanasti ennen, oli vain erilaista. Kai.
Tämä on muuten sellainen asia josta voisin paasata loputtomiin.
Munkin mielestä tavat lähtee kotoa, eli ehdottomasti isoin tehtävä siinä on oltava vanhemmilla.
Ja meillä tolkutetaan -
'Jos jotain haluat, sitä pitää pyytää sievästi. Muuten ei tule mitään.'
'Pylly tuolilla syödessä. Älä puhu ruoka suussa. Älä ahmi ruokaa. Pääset pöydästä kun olet pyytänyt luvan.'
'Kengät telineeseen kun tullaan sisään. Ripusta takki, hoi!'
'Vaatteet pois lattialta ja pyykkikoriin. Entiset lelut kerätään ennenkuin uusi leikki alkaa.'
Rasittavaa on aina toistaa samaa.. mutta kyllä myös ilahduttaa jos huomaa että jotain on sisäistettykin.
Ilona: joillekin tarttuu ilman opetustakin - toisille ei edes opettamalla.
Vilijonkka: kuule jo, meinaa notkahtaa joskus polvet. Siis ihan niiaamistarkoituksessa.
Ja olihan se ennen erilaista, mutta joissakin asioissa tuntuu että sittenkin niin samanlaista. Sellainen olo tuli tuota mielipidejuttua lukiessani.
Merja: samat jankutukset täällä...ainoastaan tuo "vanhat leikit alta pois jne>" ei niin usein kaiu täällä. Sen suhteen en ole niin tarkkana kun muistan miten epämääräistä se oli mistä uusi leikki alkaa ja mihin vanha loppuu...
Mutta joo, komennamme sen sijaan kyllä "viekää nyt ne lelut olohuoneesta...."...
Kotoa kaikki lähtee, kouluhan alitetaankin vasta 7 vuoden iässä. jos siihen saakka on saanut olla kuin pellossa, ei voi olettaa koulun korjaavan kaikkea. Koulun tehtävä on tukea kodin kasvatustehtävää. Valitettavasti kaikissa kodeissa ei kasvateta.
Minä opena vaadin todella hyviä käytöstapoja. Niitä harjoitellaan mm.draaman avulla. Joskus on tosi hauskaa tehdä näytelmä, joka onkin päinvastoin, käyttäydytäänkin huonosti (tiettyjen rajojen sisällä kylläkin). Sekin opettaa. Minun kanssani oppilaat ovat aina käyttäytyneet hyvin. Kun he ovat vaikka kaupungilla en osaa sanoa, miten käyttäytyvät, kun valvonta puuttuu.
Olen huomannut tässä tapa-asiassa. niinkuin monessa muussakin, selkeän "kahden lähteen vahvistus"-kuvion. (terminologia täysin omavaltaista ja keksittyä. huom huom).
Eli kun jonkun jutun opettaa kotona, niin parhaiten se muuttuu tavaksi silloin kun sen saman jutun kuulee myös joltain muulta aikuiselta kuin vanhemmalta.
Tietty kiitokset ja anteeksipyynnöt jäävät mieleen jo ihan pelkällä ahkeralla kotialtistuksella, mutta on jonkin verran niitä tilanteita, joita ei kotona voi harjoitella tarpeeksi, ja silloin "kahden lähteen vahvistus" toimii.
Mua ei edes harmita vaikka joskus joku lapsi tulisi silmät loistaen selittämään koulussa opittuna uutuutena jotain jo kotona jankuttettua "pitäkää ovea mummolle auki"-kohteliasuutta. Nyökyttelen vain tyytyväisenä ja kumarran kouluun päin (meillä on maailman parhaat opettajat täällä)(oikeasti). Nii, ja olen tyytyväinen että juttu on jäänyt alitajuntaan odottamaan toista "vahvistusta" herätäkseen tietoisuuden loisteeseen. (ah haha haa, kielenkäyttöni villiintyy pahan kerran väsyneenä. Poistun takavasemmalle mutisemaan yksikseni)
En sittenkään:
Pienet lapset, koululaisetkin joskus, voivat olla aika ujoja tuttujen ympyröiden ulkopuolella. "Kiitos" tai "anteeksi" voivat olla vuorenkorkuisia sanoja vieraalle tädille sanottavaksi. Ujous on eri juttu kuin epäkohteliaisuus ja fiksu aikuinen kyllä sen huomaa.
minusta olisi ihanaa jos vieläkin olisi tapana sellainen, että voisi mennä rimputtelemaan naapurin ovea lainatakseen kananmunia, hyppysellisen suolaa tai desin sokeria. nykyään ei enää naapureita tunneta. ei ainakaan meidän talossa. unelmoin aina välillä talosta jossa pidettäisiin aina kesäisin pihajuhlat ja että vastaleivottulla pullalla voisi ilahduttaa naapuriakin. mutta jos sitä pullaa veisin taitaisi luulla myrkytetyiksi. jos nyt edes se ovi aukeaisi.
Hei, ei sentaan samana paivana olla synnytty vaikka sama horoskooppi- ja nouseva merkki onkin. Vuoden tiesinkin jo vuotta myohemmaksi kuin minulla ja paiva siis nelja paivaa myohemmin...
Ohhoh! Minusta olikin vahingossa tullut mies, kun en ollut kirjautunut omalla tililläni. Jarkko on siis Katilein :)
Herkullisia muistoja!
Käytöstavoista; kannatan! Se mikä mua Suomessa harmittaa on tervehtimiskulttuuri, on ihmisiä, joita näkee suunniilleen päivittäin tai viikoittain, ja asutaan naapurissa, niin silti he kääntävät päänsä pois kun kadulla nähdään. Musta tervehtiminen on jotenkin rentouttavaa, silloin niinkuin hyväksynyt sen toisen ihmisen siihen tilaansa missä nyt sattuu olemaan, ei kyse ole sen kummemmasta, eii sinä tarvitse ikuisuusystävyysvaloja vannomaan. Mitä ne ihmiset pelkää?
Silloin kun asuin kerrostalossa, niin jotkut ihmiset näki tervehdittyäni tarpeelliseksi tulla huomauttamaan, ettei ne tunne mua, tai etteivät "he asu täällä". Se on musta hassua!
"Jarkko" eli Katilein: parhaimmillaan hyvät käytöstavat ovat jotakin mitä voi verrata turvavyön käyttämiseen.
Käyttäydytään "hyvin" koska se tulee luonnostaan, koska se on sisäistetty tapa, EI siksi että joku käskee niin tehdä.
Kuten turvavyö pannaan tietystä syystä kiinni - joka ei ole poliisin pelko. (tai ainakaan pitäisi olla).
Isoinpapu: aivan totta tuo viimeinen kappale. Muistan poikien koulun Hollannissa. JOKA kerta kun kuljin ovista sisään tai ulos heidän kanssaan sanoin Bonjour tai Au revoir ovella seisovalle "vahdille". Kehotin poikia tekemään samoin mutta minusta tuntuu että olivat koulun ainoat jotka eivät sanoneet. Toinen sanoi kotona: "en uskalla sanoa sille, sanon päässäni kyllä."
Margarita: Myrkytettyä pullaa;-)
Mutta joo, voi se noin olla. Täällä voi kyllä hyvinkin ja mennäänkin. No, ainakin meidän talossa, enhän voi muista tietää.
Katujuhlat ovat kerran pari vuodessa ja olen iloinen että niissä oli aivan aitoa vuorovaikutusta ja toisiin tutustuminen onnistui.
Paevi: ok! Minusta se oli hauska sattuma kummiskin se "samanmerkkisyys".
Epävirallinen: Alin kappale itsekin koettu...ja ihmettelen kovasti. "En asu täällä"...niin mitä sitten?? Päivää kuitenkin.
Ihania! Liikuttava tuo kansalaistaidon koe. Kummallista, että olen ihan melkein unohtanut koko niiauksen, lapsena ja nuorena sitä tuli vielä niiattua niin usein.
Olen kyllä huomannut jokapaikassa, että käytöstavat tuntuvat katoavan, tai ehkä ne vain muuttuvat ja minä alan olla kääkkä. Ihan yksinkertaiset sanat kuten anteeksi ja kiitos tuntuvat olevan useilla hukassa.
Niiavatko tytöt nykyään? Ainakin meillä piti tottakai niiata jos kätteli vanhaa sukulaissetää tai vaikka opettajaa joka antoi todistuksen. Onko enää näin?
Lähetä kommentti