perjantai 20. helmikuuta 2009

Toinen jalka oven välissä



Kyllä on ihmeellistä:
viikon päästä loma on jo käytännöllisesti katsottuna lopussa - eikä se ole vielä edes alkanut!

Viikon päästä tähän aikaan olen ehkä jo
- katkaissut sukseni/niskani/nilkkani/ranteeni mäessä ja päässyt tutustumaan paikalliseen sairaanhoitoon
- karannut perheeltäni ja laskenut mustaa rinnettä lumivyöryä uhmaten Alppien toiselle puolelle pieneen kylään, alkanut hiihtopummiksi ja saanut työpaikan hotellin tiskaajana
- saanut hienon rinnerusketuksen ja päässyt The Sartorialist -blogiin mieheni vanhoissa, turkooseissa hiihtohousuissa
- uusihastunut lasketteluun ja vannonut palaavani aina takaisin
- tullut susien syömäksi eksyttyäni kauppareissulla

Kaikki on mahdollista. Onneksi ja valitettavasti. Toivotaan parasta.
Hei hei ja kirjoitan sieltä jos voin.

torstai 19. helmikuuta 2009

Valmistautumista





Havahduin eilen siihen että teen tätä elämäni ensimmäistä kertaa:
pakkaan tavaroita lähteäkseni laskettelureissuun pidemmäksi aikaa kuin päiväksi.
Ei ihme että olen aavistuksen hukassa.

Minä olen yleensä melkein ylpeä siitä miten vähällä tavaralla matkustan. Nyt se ei ole mahdollista. On otettava paljon varmuuden vuoksi -tavaraa (säätilasta ei tiedä), paljon vaihtovaatetta (kohteessa ei ole pesukonetta) ja kaiken lisäksi talvivaatteet vievät riivatusti enemmän tilaa kuin kevyet kesähepenet. Enhän minä yleensä talvella mihinkään ole matkustanut!

Lisäksi nämä tavarat ovat nyt jotenkin outoja minulle.
Kuin naamiaisvaatteita, rooliasuja.
Mahdatteko ymmärtää?

Aina minä heilun listojeni kanssa mutta nyt vieläkin enemmän. Matkaseurani on sellaista porukkaa ettei yksikään toinen tule ajatelleeksi että on ehkä viisasta ottaa mukaan vessapaperia (saavumme myöhään lauantai-iltana, paperia ei ehkä mökissä ole), että ensimmäisenä aamuna on kiva panna teekuppiin muutakin kuin kuumaa vettä (kuten vaikka mukana tuotu teepussi ja pala sokeria), että suolaa voi ottaa pieneen purkkiin mukaan (ettei tarvitse ostaa kilon pakettia sieltä ja tuoda sitä takaisin kotiin) jne. jne.

Mieleen hiipii inhottava vieras: lievä "minun pitää huolehtia kaikesta" -ajatus.
Haluaisin heittäytyä myös siihen veneeseen jossa mennään avoimin mielin ja valmistautumatta, katsotaan mitä on ja eletään sitten sen mukaan (ai täällä ei olekaan purkinavaajaa, no avataan sitten hampailla) - mutten osaa. Enkä tahdo.
Ja hyvin ne tuomani paskapaperit ovat muillekin aina kelvanneet.....

Mutta ihan takuulla voisin hiukan hellittää varusteluani, myönnän sen.
Jotenkin se vaan on sisäänrakennettu juttu. Vien aurinkorasvat täältä jotta naamat eivät pala enkä joudu maksamaan maltaita johonkin rinnekauppaan. Vien viinipullonavaajan koska se on mökeistä yleensä varastettu. Otan mukaan taskulampun koska olen muutaman kerran joutunut pimeässä kiusalliseen tilanteeseen missä sitä olisi tarvittu. Ja kyllä, minä se kävin ostamassa kuumailmalämmittimen jolla saadaan rinnepäivän jälkeen seitsemän ihmisen toppavaatteet kuiviksi talossa jossa ei ole muita kuivausmahdollisuuksia.

Meneekö överiksi vai tajuaako joku?

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Mainostauko ja periaatepäätös


Muutama lukija innostui avaimenperistä ja tein niitä jonkun verran eilen. Ne ovat harmaata pellavaa, kirjailut haalean violetilla tai haalean vihreällä ja täytteenä vanua. Molemmat puolet samanlaiset. Tehty alusta loppuun käsin. Lähetän tuollaisen vitosta vastaan.




Matohuivin lempeästä hyväilystä haaveilevat: pari huivia on tehtynä. Lähetän sellaisen viidellätoista eurolla. Pari kertaa kaulan ympäri ja roikkuu vielä rinnuksille/lanteille kantajansa koon mukaan.

Sähköpostia minulle, halukkaat! Postitus perjantaina.
***

Minusta tuntuu että tänään on lähdettävä majasta ulos. Ajattelin että elokuvat olisivat turvallinen vaihtoehto. Vessakin lähellä, jos....Pojat ovat ottaneet äitinsä heikon olon hienosti huomioon, mutta ymmärrettävää on ettei kukaan jaksa olla vain päiväkausia. (Tai minä kyllä jaksaisin joskus.) Jos tekisi nyt sellaisen periaatepäätöksen että sairastaminen päättyi tähän, nyt keskitytään pakkaamiseen ja hiihtolomareissuun.
Nimi alle vaan. Tämä päätös pitää.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Selfportait Tuesday


Niin on tauti murjonut olemuksen ettei tämän kummempaa tiistaiomakuvaa tule.
Mutta aika realistinen tämä kyllä on muutenkin. Pikkukone on kovassa käytössä.
Se makaa somasti mahan päällä kun potilas loikoilee sohvalla....

(Puu)kannat kattoon!




Pidän klassikoista ja ajattomista asioista. Puukengät kuuluvat niihin. Minulla on melkein aina ollut puukengät, mutta havahduin hiljan siihen että nytpä ei ole. Ei ollut viime kesänäkään. Piti Suomesta ostaa silloin, kokeilinkin, mutta olivat kauhean väljiä ja lonksuvia. En myöskään innostunut lehmäkuvioista enkä perusvalkoisesta. Jäivät ostamatta.

Aloin tässä taannoin etsiä apua netistä. Mielenkiintoisimmat löysin Scandibay -nettikaupasta Marseillesta. Made in Sweden ja katsokaa mitä värejä! Hinnat olivat myös järjestäen edullisempia kuin Suomessa näkemäni ja nyt muutaman päivän täällä kotona näissä tepasteltuani kehun kovasti myös kapeaa lestiä. Kengät tulivat tilauksesta kolmen päivän kuluttua.

***
Sain muutamia sähköpostikyselyjä avaimenperistä joten teen nyt muutamia huomiseksi näytille.
Olo on hontelo eikä ulos vielä asiaa, mutta jotenkin uskon että uusi elämä voittaa ihan pian.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Kun osais edes kipee olla!





Eilen tuli kutsumaton vieras: mahatauti.
Ihan henkilökohtaisesti halusi juuri minut tavata ja on sitä mallia missä potilas istuu vessanpöntöllä pesuvati sylissä.
Vaan mitäs tässä. Onhan tässä aikaa oksennella ja ripuloida.
Lapsillakin talviloma eikä matkalle lähdetä ennen kuin loppuviikosta.
(Kuivakkaa, ironiasta kielivää naurua....)

Mutta kun en osaa olla kipeä - vaikkei sen niin vaikeaa luulisi olevan. Senkun makaisi vaan ja pompottaisi toisia. Kovin on vaikeaa se. Pitää alkaa tutkia avaimenperiään sillä silmällä että kevään kunniaksi haluaisi tehdä uuden, ja pitää valokuvata räsymattoa Juuri Nyt.

Esikoinen piirtää minulle taloja. Toinen nostaa nostokurjella pastakoneella tekemäänsä paperipastaa leikkikattilaan leikisti kiehumaan.
Ja lattiaan kuluu kohta ura reitille sohva-vessa, meno-paluu.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Kunnon vehkeet






Kumitossuilla on turha vetäistä Joutsenlampea läpi, K-kaupan muovipussilla ei kannata hypätä laskuvarjohyppyä. Lisään listaan että pastaa ei kannata tehdä itse mistään muusta kuin tarkoitukseen parhaiten sopivasta jauhosta. Iso piste perään. Ei takerru kiinni tekovaiheessa eikä muutu liisteriksi keitettäessä.

Kastikkeeksi oli vain oliiviöljyä missä kuullotettu valkosipulia. Lisäksi mustapippuria ja pinjansiemeniä. Sitten noin puoli kiloa parsakaalia per turpa (raakana, seassa valkosipulia, balsamicoa, oliiviöljyä ja suolaa) ja olimme tyytyväisiä. Paitsi esikoinen joka söi kinkkua paketista ja kuopus, joka söi pelkkää pastaa käsin suoraan kattilasta, eikä meinannut edes muistaa hengittää välillä.

Hyvistä aineista ei meinaa väkisinkään tulla pahaa.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Maailman luonnollisin juttu


Ruokkikaa lintuja!



Näen jo tulevat miniäni huokailemassa pojilleni: "minne me tungetaan kaikki nämä teidän äidin tekemät käsityöt? Ei meillä ole mitään käyttöä tälläisille...kato nyt tätäkin!...mikähän toikin on?..."

...ja minä kannan lisää joka vierailulla ("katsokaas kun tein veikeän koristeen mehupurkista / eikö olekin kiva tämä vanhasta villapaidasta tehty teepannunlämmitin /olisi teilläkin hyvä ja käytännöllinen se semmonen väliverho jonka tein teidän vanhoista farkuista"....) ja ne miniät panevat tuotoksiani roskiin salaa tai tunkevat kaappien perille ja poikani eivät oikein tiedä miten suhtautua koska toisaalta tuliaiseni ovat aika...kummallisia...mutta toisaalta se että äiti tekee on ollut aina maailman luonnollisin juttu.
Mies ja pojat eivät hämmästy enää mistään eivätkä kysy mitään. Jos tuoli on kumollaan keskellä olohuonetta ja sen jalkaan on pantu vanhan t-paidan hiha, niin se on sitten äidin leikkuukone - eikä koneenkäyttäjää sovi häiritä ettei tule työtapaturmaa.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Kohta




Kohta tulee se päivä jolloin tekisi mieli pestä ikkunat. Se ei riitä, sillä sen jälkeen kuluu vielä aikaa ja tulee se päivä, jolloin en voi olla pesemättä ikkunoita.
Silloin teen sen.
Pesen kaikki ikkunat, ehkäpä suorastaan yhteen menoon ja kahteen kertaan.
Pesen silloin kun tulee pesemisen pakko (koska aina se on tullut), mutten yhtään aikaisemmin.
Mielihyvin tehty työ palkitsee pakkotyötä paremmin.
***
Tuota päivää odotellessa katselen likaisten ikkunoiden läpi miten työt takapihalla edistyvät.
Edelleenkään emme tiedä mitä tuohon lopulta tulee. Siksi tämä on niin jännää ja ehdottomasti taltioinnin paikka. Voin vaikka oppia jotakin rakennustekniikasta ja annas olla, ehkä myöhemmin rakennan meille talon!

torstai 12. helmikuuta 2009

Paljon iloa




Ostan granaattiomenan, kuvaan sitä altapäältäyltä, halkaisen ja kuvaan vieläkin.
Katselen sitä lautasella.
Vastaan poikien kysymyksiin ja annan heidän tuikata sormensa omenan siemenien sekaan.
Syön hedelmän ja saan makuelämyksen lisäksi runsaasti B2-vitamiinia.

Voiko eurolla muka saada enemmän iloa ja elämyksiä?
***
Paljon iloa ja inspiraatiota saan blogeistakin.
Listaan tähän muutamia vanhoja ja uusia suosikkeja.
Toivon että näissä on teillekin uutta.

Le vestiere de Jeanne on jo muutaman vuoden vanha juttu. Olen seurannut alusta asti miten nuori nainen on alkanut valmistaa vaatteita aluksi pikkusiskolleen, ja miten nopeasti kaikki on kasvanut suurempiin mittoihin - pikkusiskokin. Ihana blogi joka pitää sisällään monia sivustoja.

The blood orange thing -blogin löysin aika hiljan. Kyselin kirjoittajalta hänen kauppansa nykytilaa. Sain vastauksen, että valuuttakurssien vaikutuksen takia hän ei tällä hetkellä tee noita ihania pellavavaatteita. Hinnat nousisivat liian korkeiksi eikä hän tällä hetkellä saa hyvää pellavaa tarpeeksi edullisesti. Huom. kaupan hinnat ovat Australian dollareissa. Olisin kiljuen maksanut tuon hinnan noista housuista. Ehkä myöhemmin.

L’e dans l’a on minulle suhteellisen uusi tuttavuus myös. Tekijä pitää lasten vaatekauppaan Nantes’ssa. Pidän kovasti blogin kuvista ja linkkilistakin on loistava.

Le bouton studio löytyi puolestaan tämän em. blogin kautta. Blogin kirjoittajan tyyli on just eikä melkein, tykkään kauheasti hänen omakuvistaan ja tekemistään vaatteista. Le bouton catalog:ista voi tilatakin...

Ihan hirveät määrät muitakin ihanuuksia tulee mieleen, mutta tutkikaa nuo nyt ensin.
Ilo ja inspiraatio taattu!


keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Kirjoitus hyvistä asioista


Ehdin jo sanoa:
eikö noihin muka tule kukkia ollenkaan?
Mitä kirsikanpuun oksia tuollaiset ovat joissa on vain lehtiä?

Hätähousu sai taas näpäytyksen.
*
Kävi kuten arvelin:
mies hioi viikonloppuna käsin viisitoista minuuttia kirjahyllyä.
Eilen hän osti hiomakoneen.
Toisen hätähousuudesta on hyötyä. Kone helpottaa minun työtäni kovasti.
*
Maalasin rumia kehyksiä harmaalla. Niistä tuli kauniimpia. Niin kovin.
*
Rahapuuni tekee uusia lehtiä.
Sen on pakko olla hyvä merkki.
*
Ostin eilen lipun itselleni.
Toukokuussa istun punaisessa samettituolissa ja kuuntelen Jane Birkiniä.
Voi olla että nousen seisomaan kun taputan.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Selfportait Tuesday


Miksi postipakettia tuodaan juuri silloin kun on pannut rullat ja huivin päähän tiistaipotrettia varten???
(No, eipä soita kahdesti se postimies! Sen verran taisi pelästyä.)

Power on




Nyt näitä aurinkoisia kuvia tarvitaan, kun viikonlopun valo on muisto vain. Nyt niitä tarvitaan, kun vähitellen rakennan itseni kuntoon uudelleen. Olo alkaa kohentua, mutta ei kannata hosua edelleenkään. Virta päälle, pikku hiljaa. Tämän päivän suurin tehtävä on venytellä itsensä oikeaan muotoon taas. Liikaa on maattu sohvassa ja istuttu huonossa asennossa omassa tuolissa.
*
Kokeilin eilen ensi kerran tätä: raaka parsakaali pieniksi paloiksi, sekaan valkosipulia, balsamicoa ja aavistus oliiviöljyä. Sekoitetaan ja annetaan mieluusti hiukan odotella. Oi miten hyvää! En keitä parsakaalia enää koskaan kun se on raakana näin maukasta. Ja muistakaa: parsakaali on todella terveellistä ja sen uskotaan ennaltaehkäisevän syöpääkin.
*
Yöllä oli kova tuuli, Ranskassa aivan myrskyyn asti. Nyt sataa, mutta sade on sellainen keväinen suihku. Lämmintäkin on melkein kymmenen astetta. Puut ja kasvit saavat varmasti hyvää kasvuenergiaa. Välitän täältä energiaa kaikille tarvitseville! Jatkukoon viikkonne hyvin.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Silmälasikäärme



11-vuotiaana istuin koulun ruokalassa kuten minä hyvänsä päivänä. Ruokana oli jotakin epäkiinnostavaa ja kulutin aikaa peittämällä kädelläni vuoroin oikeaa, vuoroin vasenta silmää.
Huomasin etten näe seitsemännen luokan ihannepojastani juuri mitään vasemmalla silmällä. Tämä havainto sai minut puhumaan äidille, joka tilasi ajan silmälääkärille. Sain ensimmäiset silmälasini ja ihastuksen ääriviivat terävöityivät.

Tuosta alkaen minulla on ollut silmälasit. Vahvuudet eivät koskaan ole olleet suuren suuria, mutta sen verran kuitenkin, että ilman laseja en saisi esimerkiksi ajaa autoa. Vastapäinen talo näyttää ilman silmälaseja jota kuinkin samalta kuin tässä tarkoituksella epätarkaksi jättämässäni kuvassa.

Minä vihaan silmälaseja. On toki oivallinen keksintö hioa kaksi palaa lasia, panna ne kehyksiin ja auttaa näin ihmistä näkemään tarkasti. Minua harmittaa vietävästi se että on riippuvainen laseista, että maailma on sumea ilman. En pidä siitä tunteesta kun nenän päällä on jotakin ylimääräistä tai kun näen kehysten ääriviivat koko ajan. En halua olla "se silmälasipäinen nainen" (nuorempana "se rillipää"...). Piilolinssit ovat käytössä, mutta valitettavasti mitkään kokeilemistani merkeistä tai laaduista eivät sovi täydellisesti. Muutamia tunteja pystyn niitä pitämään, mutten koko päivää. Kaikkien silmiin eivät piilolinssit vain käy - ja minulla taitaa olla juuri sellaiset silmät.

Joskus olen yksinkertaisesti ilman silmälaseja tai piilolinssejä. Silmissä tuntuu hyvältä, mutta muuten ei. Olen kömpelö, törmäilevä ja tuntuu että tasapainonkin kanssa on ongelmia. Rypistelen kulmiani ja saan päänsärkyä. Saatan jäädä bussista kun en näe sen tulevan. Eihän tuollainenkaan käy!

Iän myötä on tullut sitten tämä käsivarsiongelma. Tekstiä pitää siirtää kauemmaksi. Se pahenee koko ajan. Nyt olisi taas aika ostaa uudet silmälasit. Entiset ostin kaksi vuotta sitten, mutten näe niillä enää kunnolla. Tuntuu niin typerältä panna rahaa johonkin josta ei yhtään tykkää.

(Toivottavasti kukaan ei sano että ole onnellinen kun sentään näet. Sokeitakin on. Tai että on sitä pahempiakin ongelmia kuin silmälasit. Niin on. )

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Entä miten meni lauantai?




Katsoin eilen sen Shipping News -elokuvan. Voi hyvä ihme että se oli hyvä. Loistavat näyttelijät, ennen kaikkea ja taustalla soi hyvä irlantilaismusiikkikin. Suosittelen ehdottomasti.

Eilen iloitsin myös pajunkissojen löytämisestä. Näitä suloisia silmuja on ilo silitellä. Kuin olisi käden alla oikea, villasukan värinen suloinen kissa.

Illalla kudoin lisää matohuivia. Tuota on niin kiva ja joutuisa tehdä. Kaverille kans!
Yhdeksän jälkeen mies ja kuopus tulivat kotiin auto täynnä suksia, monoja ja sauvoja....pipoja, kypäriä ja hiihtolaseja. En ole varma mitä ajatella. Minulle toistellaan: käytettynä halvalla ostetut vehkeet ovat viisaampi idea kuin vuokraaminen. En tiedä. Ainakin säilytysongelma tuosta tulee.

Muikistelin pitkin päivää peilin edessä uuden huulipunan innostamana. Huulilleni ei ole voi sivellä mitä vaan tai ne rohtuvat ja kirvelevät. Merkit jotka käyvät ovat Biotherm ja Clinique. Nyt ostin toiveikkaana apteekkikamaa. T. LeClerc:in huulipunan ja se käy! Kauniita sävyjä, hinta paikallaan ja ihana hylsy.

Ihan kelvollinen lauantai.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Itsehoitoa



Olen viimeisen kahden viikon aikana nukkunut valtavasti. Olen ollut uupunut flunssasta mutta myös lasten asioista. Onneksi nykyään tajuan hoitaa itseäni ja antaa itselleni sen mitä kulloinkin tarvitsen. Lepoa, oikeanlaista ruokaa, välillä ei ruokaa juuri ollenkaan. Eläimetkään eivät juuri syö kun ovat sairaana, eivätkä ne sitä mistään oppaasta ole lukeneet.

Tämänkin päivän otan hyvin rauhallisesti. Nyt ei ole siivoamisen tai muun riehumisen aika. Isompi poika menee koko päiväksi kaverille kylään ja mies lähtee toisen kanssa käymään Lille:ssä. Olen päivän yksin ja teen vain mieluisia asioita.

Eilen sain joululahjan. Parempi myöhään, sanoi pukki. Se on pieni tietokone, josta en tajua vielä oikein mitään. Auon sen kantta ja suljen sitten. Kokeilen sitä eri kasseihin ja totean sen mahtuvan minne vain. Olen melkein liikuttunut kun ajattelen että niin pieneen lootaan mahtuu niin paljon.
Tuliko musta nyt sitten nörtti?