maanantai 20. heinäkuuta 2009

Langan kutsu


Siivotessa tuli eteen myös monenlaista aloitettua käsityötä. Löysin mm. paperinaruryijyn aloitelman, erinäisiä lasten sukkia (nyt jo auttamatta liian pieniä varrestakin!), kirjontayritelmiä,
napeista tehtyjä mukataiteellisia juttuja (ilmeisesti rintaneuloiksi ajateltuja, en muista), mustan neuleen joka on aloitettu ja purettu moneen kertaan (mutta joka ei koskaan muodostunut miksikään), hyväksi suunnitelmaksi jääneitä kankaisia joulukoristeita, villalangasta tehtyjä tupsuja (minulla??) ja monta kesken jäänyttä huovutushommaa.

Ja nyt on taas kova into aloittaa uutta. Olen ihastunut jo muutamiin väreihin ja pari ideaa neuleesta on päässä. Pakotan itseni kuitenkin odottamaan niin kauan, etten voi enää vastustaa langan kutsua.

16 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Mikä kuva, ja mikä hame sinulla!

Syvä huokaus, kun ajattelen mitä kaikkea keskeneräistä minulta löytyy. Ja mikä ihme siinä on että kun kerran keskeuttää on muka niin vaikea jatkaa. No mieli muuttuu matkan varrella.

Luulin, muuten että keskeneräisyys ei ole millään tapaa ominaisuutesi, mutta ah, tämä oli kiva kuulla!

Satu kirjoitti...

Huippu valokuva! Housut on tosi makeet!

Hyvä siivota välillä, aarteita löytyy ja uusia visioita syntyy...

Merruli kirjoitti...

Tutulta kuulostaa. Kun vielä osaisi päättää, mikä on oikea kohtalo kaikille keskeneräisille. Harvemmin ainakaan minä osaan niitä pois heittää. Paperinaruryijy on muuten minullakin vielä puolitiessään -saisikohan sen jo ensi kevääksi tehtyä.

Olipa mukavia Suomi-tunnelmia tuolla alempana.

Neiti Nimetön kirjoitti...

Keskeneräistä löytyy minultakin. Jossain vaiheessa tarkoituksella purin kaiken kesken jääneen, kaiken mikä oli jäänyt roikkumaan. Jotenkin tuntui hyvältä saada projektit päätökseen vaikkei ne valmiiksi tulleetkaan.

himalainen kirjoitti...

Voi mikä yhteenkuuluvaisuuskuva :) Ihana. Ja hauska lista keskeneräisyydestä. Kun ei oikein itsekään enää muista, mikä ihme tämä oikein oli.

Langat alkaa kyllä kutsua. Eilen ostin pajuangervon kukilla värjättyä lankaa, kellertävää. Oli pakko ottaa mukaan. Pyörittelen mielessä.

Marja kirjoitti...

Onpas kyllä vekkulit housut.

Langan lisäksi mua kutsuvat kankaat. Niistä harvoin jää mikään kesken, mutta joskus. Sellaiset pikkujutut, kuten olkainten paikan siirtäminen viimeisen sovituksen jälkeen jää aika usein tekemättä. Kun ei se oo kuin puoli senttiä se matka, ei jaksais sen takia purkaa. Ja sitten se koko vaate jää lopulta käyttämättä, kun ne olkaimet...

Linnea kirjoitti...

Tuttu tunne. Täällä piileskelee sängyn alla laatikko, jossa viettää (viimeistä?) lepoaan monta käsitöidesi kohtalotoveria. Ja nuo leveälahkeiset housut!!! Ihanat! Minulla oli 70-luvulla tuosta kankaasta paita ja shortsit. Nyt kun saisi tuollaista, ottaisin heti :-)

Nina kirjoitti...

oi voi tiedän niin tämän. Nurkissa pyörii yksinäisiä villasukkia, peukalottomia lapasia, laukun raakile yms yms.


Toiset keskeneräiset ovat vieläkin mieluisia ja haluaisin kovasti käyttöön, mutta toiset taas, huoh,ne vaan huvittaa. Onneksi aina voi purkaa.

maare kirjoitti...

Loman aikana ilman nettiä - kävin nopsasti kirjastoreissulla kurkkaamassa pari blogia ja voi juukeli miten ihania kuvia sulla, Helsingistä ja muutenkin! Hyvin terveisin

violet kirjoitti...

Liivia: eikö olekin muikea ilme mulla? Silmät ihan kierossa siinä äidin ja kummit¨din välissä. Tuo kukkajuttu on housut, sellaista plyysiä, tehty äidin vanhasta hameesta;-)

Keskeneräisyyskin on kyllä minua. OIkeammin sanottu kesken jättäminen (voisi puhua luovuttamisestakin toisinaan...). En mä yleensä koskaan saa uudeleen tartuttua juttuihin joita en ole ajallaan tehnyt valmiiksi.

Satunkaa: suurinta antia noiden juttujen lötämisessä oli tajuta: tämä ei ole mun hommia, kaikkea ei tarvitse osata, kaikkeen ei tarvi ryhtyä aina niin ryminällä...keskittyminen yhteen ei ole vahvuuteni...

Merruli: heitin paljon pois. Sen paperinaururyijyn alunkin. Tunsin etten halua palata niihin enâä.

Annika kirjoitti...

Kuva on kyllä nostalginen!
Ymmärrän keskeneräiset hommat täysin... Minulla on yhdessä huoneessa lankakori, jonne kaikki keskeneräiset neulontatyöt ovat tiensä löytäneet. Vähän kuin lankojen hautausmaa (HUI). En kovin usein kurkkaa sinne...
Nyt alkaa olla sen verran syksyä ilmassa, että voi taas haaveilla kunnon villalangoista. Jospa tänä syksynä tai talvena ei jäisi hommia kesken.
Hauskaa kuulostella, millaisia ideoita päässäsi muhii. Ne viimetalviset kädenlämmittäjät ja "putkikaulukset" olivat niin hauskoja ideoita! Nimim. En keksi enää itse mitään.

violet kirjoitti...

Neiti NImetön: purkaminen on vaihtoehto poisheittämiselle.OIkein hyvä vaihtoehto.

Himalainen; niin, miettii että 1. mikä tämän on tarkoitus olla? 2. miksi olen tällaiseen ryhtynyt ja 3. mitäs nyt...?

Ilona; heittelin pois kangaspalojakin. Oli sellaisia tulitikkuaskin kokoisia riekaleita, joista olen ajatellut "jotakin" tehdä. Ihanaa ettei enää tarvitse edes ajatella.

Linnea; joo, tuota kangasta on varmaan monella ikätoverilla ollut...

Sukkamieli; raakileet ja keskenjääneet ovat myös oiva osoitus maun kehittymisestä (jos sitä on päässyt tapahtumaan...).
Huomaa että herra siunaa, eihän tuo ole ollenkaan minua ikinä ollutkaan!

Maare; hyvin terveisin samoin sinne!
Hesassa kävin tosiaan, juu, mutten edes "ilmoittautunut" kun en olisi ehtinyt tavata.
Oli virkistävää nähdä muitakin kulmia kuin Tretta.

Annika; mulla on taas tilanne että ideoita olisi mutta tiedän ettei ole taitoa tehdä ainakaan ilman ohjetta. Sopivaa ohjetta ei löydy, tai jotakin sinnepäisiä ehkä, mutta en tajua niistä mitään...

marika kirjoitti...

Voi jestas ne kukka housut :-)))
Joo mä huomasin tuon muikean ilem, minulla on samalainen vieläkin kun pitäis puikoilla toimia.
Hmm, olen aloittanut liivin lokakuussa ja edistys - 5 cm :)
Siinä on liian monta väriä langat mene sekaisin joo...
Mutta into olis kyllä!

Ludivine kirjoitti...

Est-ce toi au milieu de ces deux crocheteuses ? Le pantalon est une pièce de musée !

ps: j'aime beaucoup cette nouvelle bannière rêveuse...

violet kirjoitti...

Ludivine: Oui, c'est moi...il y a 36 ans, environ!

violet kirjoitti...

Ludivine: Oui, c'est moi...il y a 36 ans, environ!