Aina

Minulla on muistisääntö siihen mihin suuntaan kellonviisareita käännetään keväisin.
Opin sen 13 vuotta sitten Göteborgissa. Suhteeni kuvan mieheen oli juuri alkanut. Vieras Suomesta oli tulossa kylään ja minulta meni kellojensiirto ohi. Juuri ja juuri ehdin ajoissa vastaanottamaan ystävättären bussiasemalla. Muistan tuon tapahtuman johdosta että kyllä, yksi tunti todellakin "katoaa" johonkin joka ikinen kevät!

Neljästoista yhteinen vuotemme siis alkoi. Minua ei suhteessamme ole suuremmin oikeastaan harmittanut kuin se, ettei se voinut alkaa jo paljon aiemmin. Toisaalta - olisinko ollut valmis, entä hän? Ehkä emme yksinkertaisesti olisi koskaan tavanneetkaan. Tunnen siis suurta kiitollisuutta sattumalle, joka suuressa viisaudessaan järjesti meidät yhteen.

Edelleen minua viehättää samat asiat; toisen rauhallisuus, älykkyys, tietynlainen kiltteys ja luotettavuus. Tämän ihmisen kanssa on hyvä ja turvallinen olo vanhetakin. Mutta ei tietysti ihan vielä, nuoriahan tässä ollaan.

Olen varmasti kertonut ennenkin blogissani että tämän miehen tavattuani aloin löytää salaperäisesti kaikkialta lasikuulia. Niitä pieniä, joilla lapset leikkivät. Mieluusti tietysti selitän kaiken jollakin taianomaisella, mutta totuus on yksinkertaisesti se, että rakastuin niin vietävästi että aloin nähdä ja etenkin katsella muutakin kuin omaa napaani. Niin yksinkertaista se voi olla.

Aivan suhteemme alussa sanoin ehkä aavistuksen teatraalisesti että mikäli se minusta on kiinni, me olemme aina yhdessä. Emme sillä tavalla aamusta iltaan ja joka hetki (sillä sellaista en sietäisi kenenkään kanssa) mutta aina ja ikuisesti joka tapauksessa.

Niin ajattelen vieläkin.

Hyvä lauantai

Haluan vain kertoa että kun hiukan yrittää tai oikeastaan pakottaa, voi joskus saada ikävästä mukavan. Pahasta hyvän, tyhmästä kivan.
Minun ja esikoisen välit hankaavat välillä oikein kunnolla. Hän kyllä aina sanoo että tykkää enemmän minusta kuin isästä, haluaa halata minua isosti joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja sen sellaista, mutta arkemme on aikamoista kivahtelua ja räjähtelyä.
Olen useasti huomannut jakamattoman huomion suuren vaikutuksen. Niinpä eilen suorastaan pakotin pian yhdeksänvuotiaamme kanssasi kaupungille heti aamusta. Ratikassakin vielä poika nalkutti ettei halua, on tyhmää, ei huvita.

Sitten jotakin tapahtui.
Hän tarjosi käden, alkoi pulputtaa iloisia asioita, oli ystävällinen, huomaavainen, pyysi saada kantaa kassianikin (!), oli taas oma itsensä ja niiiiin rakastettava.
Ei kertaakaan mankunut ostettavaksi mitään. Erikoista. Niin erikoista, että halusin itse hänet tavarallakin palkita. Ostimme kevättakin (joka nyt olisi kuitenkin pitänyt ostaa), sitten vein hänet yhteen omista suosikkikaupoistani, Dille & Kamille.
Kävi kuten toivoin; poika ihastui kaupan tuoksuihin ja tunnelmaan, hiplasi puisia esineitä ja ilahtui kun ostin kauniita vihkoja, jojon, jättinopan, kyniä ja postikortteja. Hän sanoi "kutsun tätä kauppaa nyt puukaupaksi" ja kotona kertoi isälle että se oli paras kauppa missä on käynyt.

Itselleni ostin kuivattua laventelia. Teen tuoksupusseja liinavaatteiden väliin. Ja ehkä vaatekaappiin kans. Ostin myös laventeli ja eukalyptus-tuoksuöljyjä tuomaan etelä kotiimme.

Iltapäivän istuin parvekkeella. Aurinko tuli ja meni ja sama uudelleen lukemattomia kertoja. Välillä oli suorastaan koleaa. Minä olin kuitenkin tosi, tosi iloinen siitä, että tuntui kuin olisin saanut uuden pojan.

Virkkasin verkkokassia ja tutkiskelin ostoksiamme. Poika kävi välillä näyttämässä pientä pehmoapinaa, johon huomasin hänen ihastuneen yhdessä kaupassa, mutta jota hän ei tohtinut pyytää...mutta jonka hänelle halusin ostaa. Hän kertoi että apinan nimi on"Louis I, le roi singe"
eli Louis ensimmäinen, apinoiden kuningas. Nimi Louis tuli kuulemma kun istuimme lounaalla yhdessä paikassa Louise -nimisen kadun varrella. Poika selitti että jos apina olisi tyttö, se olisi Louise, mutta nyt saa Louis kelvata.
Ajattelin että itse olet todellinen aurinkokuningas, senkin ihana, suloinen poikani. Kun sen muistaisi silloinkin kun tiuskituttaa puolin ja toisin.

Okapi huovuttaa!

Kukkamaan blogissa oli tällainen:

Kirjaa nimesi kommentointiin niin kerron sinusta

1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi.

....ja minähän laitoin heti anomuksen kun minusta on niin
ihana saada tietää mitä minusta ajatellaan.
Eiks tää siihen ole sopiva?

Ja Kukkis vastasi näin:

- Sinä olet Lisa Nilsson ja Cherbourgin sateenvarjot.
- Me tykätään mustasta pitsistä:) Niin ja tietenkin vanhoista taloista ja pitkistä hiekkarannoista.
-Kadehdin sitä, että olet niin taitava käsistäsi ja aikaansaapa.
- En oikein muista miten päädyin Piilomajaan, mutta heti ensimmäisellä kerralla ahmin monta postausta, koska minusta oli niin kiva lukea arjestanne Hollannissa.
- Okapi.
- Missä asuisit, jos saisit ihan itse päättää? Siis jos koulut, työpaikat ja sen sellaiset järjestyisivät yhdellä taikasauvan heilautuksella?

Olin kovasti otettu, paitsi okapi-kohta aiheutti ongelmia. En nimittäin saanut ollenkaa päähäni millainen eläin se on. Piti vallan googlettaa kuva.

Sitten käsityöasioihin.
Eilen "huovutin". Pesin itsetekemäni villapaidan koneessa kolmessakympissä. En tosin huomannut käyttää villapesuohjelmaa. Kaikki muut neuleet tulivat ihan normaaleina ulos, mutta paitaa ei tunnistanut enää oikein miksikään. Juuri eilen Vilijonkka kommentoi ettei muista milloin olisi nauranut sydämensä pohjasta. Minä sain nauraa taas eilen! Paita oli kivikova pallo, jonka sai kovasti repimällä tällaiseksi:

.

Aamulla pojat sanoivat että siitä saisi kivan pipon.

PS. Jos haluatte kuulla valittuja totuuksia itsestänne niin nimeä kommenttilootaan.

MUOKKAUS: En huomannut vastata Kukkiksen kysymykseen! Pitää tuumata. Vastaus päivän kuluessa.

Pelastajani

Eilinen alkoi poru kurkussa ja päättyi tippa linssissä.
Illalla tosin silmät vettyivät naurunkyynelistä (kuusivuotiaamme takia), joten päivä päättyi tuhannesti paremmin kuin alkoi.

Ankean päivän pelastajiksi osoittautuivat:

Eilen blogissakin ollut taulu.
Olin pitänyt sitä keskeneräisenä kauan, kun en "uskaltanut" panna siihen mitään uutta. Eilen kututti niin, että suorastaan ISKIN väriä pintaan. Se auttoi.

Ranskan tv:n kanava vitosen "Silence, ça pousse" -ohjelma.
Se tulee sunnuntai-aamupäivisin, mutta näköjään muulloinkin, ilmeisesti uusintoina. Ohjelman rankasti hompsahtava miestoimittaja saa minut joka kerta hyvälle tuulelle. Hän hymyilee aina, on valtavan innostunut asiastaan (puutarhanhoito, kukat, sisustus) ja vaikuttaa ystävälliseltä ja kivalta. Minusta on ihanaa katsoa miten joku hössöttää lempipuuhansa parissa.

Eilisessä ohjelmassa hän mm. ompeli tekokarvaisen (!!!) kukkaruukunpäällyksen....

..ja kävi uudistamassa jonkun Madamen puutarhan upeaksi.

Tekemäni kassi.
Tein tyynynpäällisistä ylijääneestä paksusta kankaasta kääntökassin. Luultavasti aika tarpeeton, mutta tukeva, virheetön ja two-in-one.

Bussikuski.
Olen sörssinyt niin ettei tässä kuussa ollut kuukausikorttia eikä eilen edes kling-klong -lippua.
Pysäkillä laskin kolikoita kädessäni kun bussi tuli. Kuski ojensi lipun minulle ennen kuin ehdin sitä pyytää sanoen: "minä ennustan että haluatte ostaa kertalipun!"...sitten hän jatkoi: "osaan myös nähdä että olette oikeakätinen ja teillä on kaunis hymy".
Ja kaikki ilman mitään ällöä iskutyylin imartelua. Sillain vain kepeästi ja ystävällisesti.

Ei tässä ny muu auta....

...kuin maalata

Jos oli vielä jollekin epäselvää että miksi noin paljon värejä....niin vastaus on tuolla ikkunan toisella puolella.

En mää sukilla kuitenkaan maalaa.

Minen jaksa enää....

- yhtäkään harmaata aamua
- yhtä ainuttakaan vesitippaa taivaalta
- kastella kenkiä loskassa
- vetää huppua syvemmälle päähän viimassa
- koiranpaskaa kaduilla
- busseja jotka ovat täynnä ihmisiä, joiden märät takit haisevat
- kuusivuotiaan syötyjä paidankauluksia
- kuusivuotiaan piirrettyjä housunpuntteja
- kahdeksanvuotiaan vinkumista ("en mene nukkumaan" illalla, "en mene kouluun" aamulla)
- yhtäkään veemäistä kaupan kassaa
- postimiestä joka taittaa kaiken postin kahtia ja tunkee väkisin laiskana kaiken kerralla luukusta
- miettiä mitä tänään syötäisiin
- verhoutua talvitakkiin, joka piti pestäkin jo aikaa sitten

On se ankeeta kun elämän ainoa väriläiskä on poikien värikkäät arvostelupaperit koulusta. Jos ensi viikoksi luvatut liki kaksikymmentä plus astetta ei toteudu, harkitsen vakavasti karkaamista.

Ihan sekaisin

Nykyinen säätila aiheuttaa runsaasti mietteitä pienissä päissä.
Miksi jouluna ei ollut lunta? Miksi nyt on? Mitä ihmettä? Nyt piti tulla kesä, sinä sanoit!

Tavallaan lumi on kivaakin, mutta kun täällä meillä se harvinaisuudessaan aiheuttaa lähinnä vain liikenneruuhkia ja märkiä jalkoja...Ensi viikon maanantaista alkaen lupaillaan jo plus 19 astetta.
Jos rämmimme tämän viikon läpi, niin sitten saamme ehkä aloittaa kahden viikon kevätloman muissa merkeissä.

Munien metsästys sunnuntaina

Koti oli täynnä ääniä, vilskettä, etsimistä ja löytämistä.
Ja sitten arteiden syömisen ääniä.

Vastaisku harmaalle taivaalle

Pitkäperjantaina

Kun lunta näkee todella harvoin sitä riemastuu niin, että on kiljuttava innosta ja tanssittava terassilla. Sitten kuumaan suihkuun ja äidin luvalla pieni pshit pshit isän parfyymipullosta pieneen rintakehään.

Kahdeksanvuotiasta ei olisi saanut ulos varmaan viidenkympin setelilläkään.

Voi hyvänen aika tätä pääsiäisen säätä...

Vähälumista pääsiäistä!

Siivousmusiikkina oli Amy, nyt kauppareissun jälkeen ja ennen kouluunlähtöä rauhoitan mieltäni tällä levyllä, joka on kuulunut jo moneen pääsiäiseeni. Ja sopii muutenkin, kun haluaa kuulla kaunista ihmisääntä, ei muuta.

Ulkona on aivan lohduton lumipyry. Kun lähdin kauppaan ei vielä ollut. Siispä urheasti ulos uskaltanut kevättakki tai turpaansa taas. Toivottavasti sade lakkaa. En sentään mitään kinoksia kaipaa!

Sain sinisen liivin valmiiksi. Ei kun ei ihan sentään, lankoja roikkuu vielä siellä täällä. Se on ihan justiin semmoinen kuin halusinkin. Se tuo mieleeni Ahvenanmaan kansallispuvun, joka on aina ollut mielestäni ehdottomasti kaunein suomalainen kansallispuku. Muut ovat jotenkin niin hailuja.

Vieraat tulevat illalla ja viipyvät maanantai-iltapäivään. Jääkappi on lastattu lampaalla, kanalla ja runsailla vihanneksilla. Suklaata ja viiniäkin talosta löytyy - myös rasvaisia juustoja, vaikka perheen "potilas" yrittääkin karsastella niitä.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

Eilen ja tänään

Säätila vaihtelee päivästä toiseen, tunnista toiseen. Välillä paistaa, sitten tulee rakeita niskaan. Kevätvaatteet roikkuvat turhautuneena kaapissa. Kudon villaista liiviä enkä ole varma vieläkö sitä kovastikin tarvitaan ennen ensi syksyä.

Kuusivuotiaani juo joka aamu ennen kouluunmenoa lämmintä maitoa Muumi-kupista. Pillillä, ehdottomasti. Katselee samalla lasten piirrettyjä että saa silmät auki. Isoveli juo maidon kylmänä eikä mitään pillejä haluta.

Anna Gavaldan uusin kirja "La consolante" on ilmestynyt. Melkein seitsemänsataa sivua! Tämä kappale annetaan mieheni siskolle, joka täytti juuri 40. Tulevat meille koko perhe pääsiäiseksi.

Kaikki muut ovat varmaan jo kuunnelleet puhki, mutta minä ostin nyt vasta kun halvalla sain. Amy Winehousen äänestä olen tykännyt ekakuulemalla. Hyvin toimii ja heiluttaa.

Minulla oli tänään treffit miehen kanssa kaupungilla. Oman miehen. Olimme ostoksilla ja syömässä. Nautin seurastaan!

Peilikaapin ovet auki

Meillä on käytäntö muodostunut sellaiseksi että mies on "ominut" yläkerran suihkun, vessan ja peilikaapin. Sopii minulle. Minä tykkään peseytyä alakerran kylvyssä. Siellä on kaksi lavuaaria ja peilikaappia vierekkäin - toinen on nyt siis lasten, toinen minun.

Katselin tässä yksi päivä taas purnukoitani ja heittelin pois joitakin ikivanhoja tököttejä. Ja vieläkin jäi yhtä sun toista outoa. Katsotaan lähemmin:

Minulla on ylhäällä vasemmalla 5 deodoranttia. Käytän niistä yhtä. Muissa on joku vika. Tahraa, tuoksuu pahalta, kutittaa. Mutta mitä ne odottavat? Maailmaloppua vai täydellistä kuivumista? Sitten on nenäspray, jota ei voi/saa enää käyttää.

Ylähyllyn keskivaiheilla on kaikenmaailman kuorintavoiteita. Ihan tarpeeseen ja käytössä. Sitten on joku salaperäinen pitkän tukan hoitovoide. Ikivanha. Miksen heitä pois, kun ei ole sitä tukkaakaan???

Ylähyllyn oikeassa kulmassa on vartalovoiteita, geeli ja hiusvaahto. Voiteet ok (paitsi yksi "kevyesti ruskettava" josta tulee keltaiseksi), geeli käytössä, muotovaahto persiistä. Roskiin?

Keskihylly vasemmalta:
Uusin ostokseni Eucerin Hyallon Filler jonka ostin kun saamani näyte tuntui oikein hyvältä. Mutta että muka toimisi syviinkin ryppyihin ja vielä sisältäpäin - buaahhah haa! Lupaan raportoida jos ihme on kuukauden sisällä tapahtunut.

Sitten kynsilakanpoistoaine jota tarvitsen vain varpaankynsiin, jotakin ikivanhoja anti-oksidanttipillereitä (unohtanut käyttää), Nivea hiusvoide joka on kuin Suavea vetelisi päähänsä (roskiin?), ruman värinen paniikissa ostettu poskipuna, kasvoharja joka raapii ja kuivattaa naaman, virheostoksena silmämeikinpoistolappuja (joista saan valtavan turvonneet luomet), piilolinssipaketteja (oikean ja vasemman silmän arvot eri), kaksi tyhjää parfyymipakkausta.

Alahyllyllä on sitten:
Tyhjäksi puristettu Niveatuubi (roskiin!!), meikkipussiin kuuluva luomiväri, huono käsivoide, kaksi lasipurkkia täynnä lähinnä itsetekemiäni koruja, ruma luomiväri, Body Shop:in tuoksuöljy White Musk josta luulin pitäväni mutten pidäkään (nyt jo vanhenut, mitä vielä odotan???), mystinen hiuskampa, jota en ole voinut moneen vuoteen pitää kun ei ole niin pitkää tukkaa.

Sitten tuoksut, kaikki käyttössä: Chanel Chance eau fraiche, Clinique Happy to be, Rochas eau de Rochas, YSL In Love Again pikkupulloja kolme.

Nivean meikinpoistoaine, vanha aurinkovoide (!!), tyhjä (!) Body Shop tuoksupullo.

****

Meikkipussi on yleisimmin olohuoneen lipaston päällä (olohuoneen omassa tuolissa paras valo meikata), kylpyhuoneen alakaapit täynnä vanhoja aurinkovoiteita ja aftersun-juttuja, yksi laatikollinen vanhaksi menneitä tai virheostosmeikkejä.

Tää on nyt vähän tällasta

Tuota noin...miten sininen on muka yllätyksellisesti vallannut mieleni? Onhan mulla ollut jo kolme vuotta siniset kengätkin!

Kuusivuotiaani pitää enemmän klassisesta beigestä.
Äidin kengät ovat kuulemma "vain vähän" isot.
Karmeeta katseltavaa kun pieni poika painaa huonetta ympäri nilkat lonksuen.

Sitä viime viikolla ostettua puuvillalankaa olisi nyt sitten. Kolme kerää, kaikki eri värejä.
Mitä ihmettä niistä tulisi? Tällasta tää aina on. Ostan värin tai muun tekosyyn takia.

Usein ajattelen että tekisin kotiin jonkun isomman kuvan seinälle. En ole saanut aikaiseksi. Tein sitten kuitenkin tämän. Tavoittelin sellaista ilmoitusseinän tunnelmaa. No joo.